Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Nikkei vahvistaa: Wiin seuraajan ohjaimessa näyttö

Japanilainen Nikkei-uutispalvelu on vahvistanut jo pitkään huhuissa liikkuneen asian Nintendon seuraavasta kotikonsolista. Raportin mukaan Wiin seuraajan ohjaimesta löytyy kuuden tuuman kosketusnäyttö sekä kamera. Laitetta voi käyttää myös erillään itse päälaitteesta.

Kuten jo jonkin aikaa on spekuloitu, tulee Nikkein mukaan Wiin seuraajan ohjaimesta löytymään kuuden tuuman kokoinen kosketusnäyttö, jota pystytään käyttämään pelatessa. Raportin mukaan Nintendo haluaa houkutella lisää käyttäjiä tarjoamalla konsolin, joka toimii myös kannettavana pelilaitteena. Tämän perusteella ohjain toimisi siis itsenäisenä laitteenaan, jota voi käyttää ilman Nintendon kotikonsolia. Raportti vahvisti myös, että ohjaimesta löytyy kamera, jonka avulla voidaan luoda pelihahmoja otettujen kuvien perusteella. 

Julkaisuajankohdasta Nikkei osaa kertoa, että mahdollisuudet julkaista laite olisi jo vuoden 2012 puolivälissä.

Jos tiedot uudesta laitteesta haluaa tiedot kuulla itse leijonan suusta, niin uutisia kannattaa seurata tiistai-iltana. Wiin seuraaja esitellään kaikelle kansalle E3-messuilla ja Nintendon isännöimä tilaisuus pidetään Suomen aikaa iltaseitsemältä. Tietoa tapahtumasta tullaan kertomaan mm. uutisten muodossa KonsoliFIN-sivustolle.

Galleria: 

Kommentit

Kyllä se Nintendo keksii kaikenlaista. Käsikonsoli ja normi konsoli yhdessä? Eipä ole tainnut kukaan yrittänyt tuoda samaa markkinoille? Nintendon kuuluisuudellaan luultavast kuitenkin myy ihan tarpeeksi ettei Nintendo kuitenkaan häviä uudella keksinnöllään.

Varmaan tulee pystymään käyttää 3DSää ohjaimena, siinähän on samat ominaisuudet

onkohan tossa se sama juttu mitä Hideo Kojima tekee MGS: Peace Walkeriin PSP:n ja PS3:n välille, eli pystyyköhän tossa siirtään saman pelin tallennukset konsolilta toiselle, jos molemmilla konsoleilla on kyseinen peli?

Hiukan samanlainen juttu mitä aikanaan yritettiin PS2n ja PSPn ja PS3n ja PSPn välille. PSPn piti toimia karttana SOCOMissa, kaksi PSPtä taustapeileinä F1ssä..

Tässä Wiin seuraajassa on oikeasti yritystä. Jännä nähdä miten homma pelittää.

Eniten tässä pelottaa tuollaisten ohjainten hinta. Nintendolla ei ole pahemmin ollut tapana myydä rautaa tappiolla.

Minua ei paljon pelota ohjaimen hinta jos se laskentateho käytetään siinä konsolissa ja striimataan niin se ei paljon teknisesti maksa 6" näyttö vain saisi olla hyvänlaatuinen. Muuten jos on vaikka 4 ohjainta niin voisiko ne teoreettisesti olla yhteyksissä samaan konsolliin!? Ne vuotaneet speksit olivat kyllä aika hyvät prossu 4-ytiminen ppc 3.x ghz ja Näyttiksessä 1 gigan muisti :). Eikö nämä tehot sitten mene kuitenkin hukkaan kun on nuo ohjaimet joihin sitä sisältöä striimataan :S

Odotan muuten innolla mitä käyttöä ohjelmoijat keksivät nipan uudelle ohjaimelle :) Motesta saatin tehtyä whiteboard ja sitä käytettiin myös headtracking tekniikassa, mitähän tästä uudesta ohjaimesta keksisi?

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi