The Culling 2 vedetään myynnistä, ilmoitti kehittäjä Xaviant tänään. Pelin ostaneet asiakkaat saavat rahansa takaisin.

Viime viikon tiistaina julkaistu battle royale -räiskintä sai murskaavan vastaanoton ja kävi huonosti kaupaksi. Steam Charts -sivuston mukaan nimikkeellä oli parhaimmillaan vain 249 samanaikaista pelaajaa.

Xaviantin operatiivinen johtaja Josh Van Veld kertoi yhtiön julkaisemalla videolla, että studio suuntaa katseensa seuraavaksi menneisyyteen ja alkaa jälleen kehittää maaliskuussa 2016 ilmestynyttä alkuperäistä The Cullingia.

Van Veld pahoitteli faneille sitä, että ensimmäistä osaa muokattiin aikoinaan niin kovalla kädellä. Virheen paikkaamiseksi kehittäjät aikovatkin vielä kuluvan viikon aikana tuoda PC:n testipalvelimille pelin yli kaksi vuotta vanhan Early Access -version.

Studion pidemmän tähtäimen tavoitteena on muokata myös nykyinen julkaisuversio alkuperäispeliä vastaavaksi. Samalla nimikkeestä on tarkoitus tehdä ilmaispelattava.

The Culling on saatavilla Xbox Onelle ja PC:lle.

Kirjaudu kommentoidaksesi