Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Vastikään jo kuudenteen osaansa ehtinyt Resident Evil -elokuvasarja on kokemassa tätä nykyä niin kovin suositun uudelleenkäsittelyn. Asian paljasti elokuvasarjan tuotannosta vastanneen Constantin Film -yhtiön Martin Moszkowicz.

Vaikka Resident Evil -elokuvat eivät olekaan olleet vuosien varrella liioin kriitikoiden mieleen, on niistä jokainen onnistunut haalimaan teattereissa kiitettävästi menestystä. Uudelleenkäynnistelyn peräsimessä ei nähtäne peräti neljä osaa ohjannutta Paul W.S. Andersonia, sillä ensi vuoden alkuun uumoiltu Monster Hunter -filmatisointi pitänee miehen kiireisenä ainakin toistaiseksi. Myöskin aiempien elokuvien pääroolissa rellestänyt Milla Jovovich jättänee zombilahtauksen tällä kertaa muille.

Pelisarjan edellinen osa RESIDENT EVIL 7 biohazard julkaistiin suitsutusten kera tammikuussa. Valkokankailla elävät kuolleet nähtiin viimeksi joulukuussa Resident Evil: The Final Chapterin valloitettua teatterit. Hamassa tulevaisuudessa siintävän seuraavan elokuvan julkaisuaikataulu on toistaiseksi täysin hämärän peitossa.

Kirjaudu kommentoidaksesi