Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Paul W.S. Anderson jatkaa Resident Evilin parissa

Paul W.S. Anderson on tykästynyt toden teolla Resident Evil -elokuvasarjaansa. Shocktillyoudrop.com on saanut tietoonsa, että sarjaan kolme osaa ohjannut ja kaikki viisi osaa tuottanut Anderson ohjaa myös sarjan kuudennen osan.

Kriitikot eivät ole koskaan Resident Evil -elokuville ylistyslaulua laulaneet. Ilmeisesti lipputuloja ainakin Amerikan mantereella on tullut sen verran kiitettävästi, että Sony on antanut ohjakset Paul W.S. Andersonille jälleen kerran. Joitakin ilahduttaa, monia vihastuttaa se, että Anderson on puhunut uudesta laajemmasta tarinakokonaisuudesta, joka kattaisi jopa kolme seuraavaa elokuvaa.

Kuudenteen osaan Anderson ottanee jälleen kerran mukaan puolisonsa Milla Jovovichin tulkitseman Alicen. Aiemmissa elokuvissa on ollut lukuisia peleistä tuttuja hahmoja, viidennen osan marssittaessa ruuduille muun muassa Jill Valentinen, Ada Wongin, Leon S. Kennedyn, Albert Weskerin sekä legendaarisen kuolonkohtauksen omaavan Barry Burtonin.

Resident Evil -sarjan kuudennen elokuvan on määrä saapua teattereihin syyskuussa 2014.

Galleria: 

Kommentit

Pari ekaa olivat viellä ihan katsottavaa kamaa (ja oliko jopa kolmaskin en muista), mutta tuosta uudemmat ovat kyllä ihan oikeasti huonoja. Tekisivät rebootin leffoille tai lopettaisivat kokonaan.

Tämä viiminen oli ainakin niin tajutonta skeidaa, että en edes jaksanu kattoa sitä loppuun

Kyllä Paul on tähän oikea mies, mutta uusin oli kyllä ylivoimaisesti surkein RE-leffa, kun taas miehen ohjaamat 1 ja 4 olivat kyllä viihdyttäviä. 2 ja 3 olivat taas eri ohjaajien, mutta olivat silti ihan ok-tasoa. Paul on sen sijaan käsikirjoittanut kaikki leffat. Toivottavasti seuraava RE-leffa ei ole täyttä toimintaa ja jos onkin, niin toivottavasti edes viihdyttävästi tehtyä. Mutta näkisimmepä RE-leffan perustuen ekaan Resiin tai RE2:een (siis peleihin). Aina voi unelmoida...

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi