E3-messuja ei tulla järjestämään enää tulevaisuudessa, kertoo Entertainment Software Association (ESA).
Vuodesta 1995 saakka porskuttaneet E3-messut kohosivat moneen otteeseen pelialan vuoden kohokohdaksi jättimäisine peli- ja laitejulkistuksineen. Korona kuitenkin runteli tapahtumia rankalla kädellä vuoden 2020 jälkimainingeissa, eikä Los Angelesissa järjestettävä E3 oikein koskaan onnistunut toipumaan karusta tilanteesta. Nyt messut on päätetty kuopata lopullisesti lähinnä suurten julkaisijoiden mielenkiinnon puutteesta johtuen.
Viimeiseksi jäänyt E3 pidettiin verkkotapahtumana koronan keskellä vuonna 2021.