Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Platinum Gamesin työstämänTurtles-lisenssiin pohjautuvan julkaisun olemassaolo on tiedetty jo pidemmän aikaa. Siitä huolimatta virallinen julkistus on antanut odotuttaa itseään tähän päivään saakka.

Metal Gear: Risingista, Vanquishista ja Bayonettasta tuttu pelitalo on lukuisten aiempien vuotojen perusteella varsin huono pitämään salaisuuksia. Ei lienekään yllättävää, että myös julkistustraileri valui verkkoon hieman uumoiltua aiemmin. NytTeenage Mutant Ninja Turtles: Mutants in Manhattan on saanut vihdoin ensimmäisen videomaistiaisen lisäksi virallisen sivustonsa. Mukana on myös neljän kilpparin yhteistyötila, kuten aiempien tiedonmurusten perusteella uumoiltiinkin.

Teenage Mutant Ninja Turtles: Mutants in Manhattan nähdään PC:llä, PlayStation 3:lla, PlayStation 4:llä, Xbox 360:llä sekä Xbox Onella tulevan kesän aikana. Mätkinnän julkaisijana toimii Activision.

 

Kirjaudu kommentoidaksesi