Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

PlayStation 4 -konsolin myynnit ovat rikkoneet kesäkuun lopussa varsin kunnioitettavan 100 miljoonan rajapyykin.

Sonyn ilmoittamien myyntilukujen mukaan PS4 kävi kaupaksi kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 3,2 miljoonan laitteen verran. Tulos on vähintäänkin kiitettävä elinkaarensa ehtoopuolella olevalta konsolilta, sillä määrä on reilut puoli miljoonaa enemmän kuin vuotta aiemmin.

Samassa hötäkässä Sony voi paukutella henkseleitään julistamalla PlayStation 4:n kautta aikojen nopeimmin 100 miljoonan myynteihin yltäneeksi kotikonsoliksi. Huimat lukemat saavutettiin vain viidessä vuodessa ja seitsemässä kuukaudessa. PlayStation 2 ylsi vastaaviin lukemiin pari kuukautta jälkijunassa.

Tuloskatsauksesta voisi bongata myös mielenkiintoisen tiedon siitä, että saman neljänneksen aikana digitaalisten pelien myynti on 53 prosentillaan ohittanut fyysiset versiot.

PlayStation 5 nähdään kaupoissa ensi vuoden loppupuolella.

Kirjaudu kommentoidaksesi