Sony selitteli miksi Vita jäi vähäiselle huomiolle E3-messuilla
Uutinen

PS Vitan tuotanto lopetetaan pian

Niklas Isberg

Asustan Jyväskylässä, vaikka sydän sykkii AINA Porille. Olen pelannut videopelejä siitä asti, kun sain käsiini Commodore 64:n. Hurahdin lopullisesti videopeleihin Sega Megadriven ja Sonicin myötä. Sininen siili on edelleen ykkösmaskotti, mutta hyvänä kakkosena tulee Crash Bandicoot. 

Sony lopettaa pian käsikonsolinsa PlayStation Vitan tuotannon Japanissa. Uutinen vahvistettiin virallisesti PlayStation Japan -nettisivulla, mutta konsolin tulevaisuus on lännessä toistaiseksi epävakaa.

Yhtiö ilmoitti fyysisten pelien julkaisun lopetuksesta toukokuussa 2018. Sony-pomo Jim Ryan oli jo vuotta aikaisemmin sanonut, että PS Vitaan ei juuri panosteta enää Japanin ulkopuolella.

PS Vita julkaistiin Japanissa vuonna 2011 ja muualla maailmassa 2012. Konsolista ilmestyi markkinoille myös pienempi ja kevyempi malli. PS Vitaa kiiteltiin sen hyvästä raudasta ja useista peleistä, mutta laite ei onnistunut lyömään läpi. Sony myönsi vuonna 2016, että käsikonsoliin ei tultaisi enää panostamaan.

Alustat
Julkaisijat
Lähteet