Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

PS3:lle selviytymiskauhua idästä

Ukrainan Kiovassa majaansa pitävä 4A Games valmistelee PlayStation 3:lle ja PC:lle toimintapainoitteista selviytymiskauhistelua, josta pitäsi lisäksi löytyä FPS- ja RPG-elementtejä. Työnimenä on Metro 2033. The Last Refuge ja pelin juoni perustuu venäläisen Dmitriy Glukhovskiyn kirjaan Metro 2033.

Postapokalyptiseen Moskovaan sijoittuvassa tarinassa ihmiskunnan rippeet elävät metrotunneleissa, sillä voimakas säteily on tehnyt kaupungeista asuinkelvottomia. Keskushallinnon hajottua kauan sitten, on metroasemista tullut omia valtioitaan, joilla on omat ideologiansa ja uskontonsa.

Päähenkilö on Artem, jonka kotiasema on verkoston pohjoispäässä sijaitseva VDNH. Sivistynyt ja humaani yhteisö sai elää rauhassa, kunnes salaperäiset eläimet maan pinnalta alkoivat tekemään hyökkäyksiään. Vastuksen alkaessa käymään ylivoimaiseksi tulee Artemin tehtäväksi lähteä metron keskukseen, legendaariseen Polikseen, varoittamaan muita ja hakemaan apua.

Metro 2033. The Last Refuge valmistuu näillä näkymin vuoden 2008 lopulla.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi