Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Rockstar voitti strippiklubin oikeudessa

Rockstar Games on onnistunut vihdoinkin voittamaan yhden Grand Theft Auto: San Andreas -pelistä aiheutuneen oikeusjutun.

Los Angelesissa sijaitsevaa The Play Pen -strippiklubia edustava E.S.S. Entertainment jätti huhtikuussa 2005 syytteen, jonka mukaan GTA:SA rikkoi yhtiön liikemerkkioikeuksia pelin Los Santos -kaupungissa sijaitsevalla The Pig Pen -klubilla. Klubin nimi on kirjoitettu samanlaisella fontilla ja ulkopuolella oleva Totally nude -mainoslause on myös kopioitu peliin. Pelin kehitystiimi kävi aikoinaan valokuvaamassa alueella ja The Pig Penin luonut taitelija napsi kuvia The Play Penistä.

Tuomari kuitenkin päätti, että The Pig Penin tarkoitus ei ole parodioida The Play Peniä vaan luoda yleistä tunnelmaa itäiseen Los Angelesiin löyhästi perustuvaan itäiseen Los Santosiin. Rockstar pystyi myös osoittamaan, että tarkoitus ei ollut vihjailla, että The Play Pen olisi jossain tekemisissä pelin kanssa. The Pig Peniä ei käytetty mainonnassa, eikä sillä ole osaa pelin tehtävissä. Lisäksi peliä voi pelata tunteja törmäämättä koko klubiin.

Galleria: 

Kommentit

Jes, hyvä R*, hyvä Suomi :D

LOL olen menny peli läpi mut en oo toho törmänny =D

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi