Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Jalkapallopelisarja Pro Evolution Soccerin seuraava osa julkaistaan 14. syyskuuta.

Sarjasta vastaava Konami julkaisi tänään kiusoitteluvideon ja listasi verkkosivuilleen pelin tärkeimpiä uudistuksia. Kokonaista traileria pääsee katselemaan vasta 13. kesäkuuta.

Viime vuoden versiosta tuttu Real Touch -ominaisuus kulkee nyt nimellä Real Touch+. Tekijöiden mukaan pallon hallitseminen on jälleen kerran entistä tarkempaa ja onnistuu entistä useammilla ruumiinosilla. Pelaajat saavat myös tottua aiempaa realistisempaan pelinopeuteen sekä opetella vapaa- ja rangaistuspotkut uudestaan.

Lisäksi luvassa on uusi pelimuoto, joka mahdollistaa verkkopelaamisen kahden kaverin avustuksella samalta sohvalta käsin.

Visuaalisella puolella odotettavissa on puolestaan kauniimpia stadioneita ja täysin uudet pelaajamallit.

Pro Evolution Soccer 2018 julkaistaan Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja PC:lle. Xbox 360 ja PlayStation 3 saavat samannimisen, mutta ominaisuuksiltaan huomattavasti poikkeavan version.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi