Sherlock Holmes: The Devil's Daughter kansi
Uutinen

Sherlock Holmes myöhästyy hieman

Tero Lepistö

Tero "TeRm0z" Lepistö on pyörinyt foorumilla vakituisesti vuodesta 2004. Vaikka pelaaminen kuuluu edelleen tiiviisti elämään, arjen puristuksessa rakkaalle harrastukselle uhrattu aika pienenee vääjäämättä ja samalla pelimaku jalostuu. Nykyään parhautta edustavat (kaahauspelien lisäksi) sopivan tiiviit juonelliset toimintapläjäykset, jotka jättävät takaraivoon muitakin tunteita kuin turhautumista. Virtuaalimaailmoiden lisäksi suhtautuu tarpeettoman intohimoisesti automaailman ilmiöiden seuraamiseen ja yleiseen viisasteluun.

Alun perin toukokuun lopulle kaavailtu Sherlock Holmes: The Devil's Daughter lipsuu pari viikkoa aikataulustaan. Frogwaresin kehitttämän seikkailun julkaisupäiväksi ilmoitetaan nyt 10. kesäkuuta. Mestarietsivän seuraavasta tarinasta saatiin viivästysilmoituksen kylkiäisenä tuore traileri. Videolla kiusoitellaan mielenkiintoisella yksityiskohdalla, kun viesti kuuluu: ”Ole Sherlock, pelasta tyttäresi.”

Sherlock Holmes: The Devil's Daughter päästää pelaajat Crimes & Punishmentsin tapaan tutkimaan jälleen viittä tapausta, joiden keskiössä pyörivät synkät perhesalaisuudet. Vihjeiden tutkiminen voi tälläkin kertaa johtaa erilaisiin johtopäätöksiin, joten syyllisen nalkkiin saaminen ei ole takuuvarmaa.

Peli saapuu kesäkuussa PlayStation 4:lle, Xbox Onelle sekä PC:lle.