Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Sony harkitsee vaihtoehtoja Cell-prosessorille

Japanilaisen Impress Watch -sivuston teknologiatoimittaja Hiroshige Goto kertoo Sonyn harkitsevan lukuisia eri vaihtoehtoja PlayStation 3:n seuraajan prosessoriarkkitehtuuriksi.

Yhtenä mahdollisuutena on unohtaa nykyinen Cell-arkkitehtuuri ja siirtyä PC-tyyppisiin moniydinprosessoreihin. Vaikka Cell toi mukanaan joitakin etuja kilpailijoihin nähden, ovat monet kehittäjät pitäneet sille ohjelmointia turhan vaikeana.

Sony on kuitenkin jo viime vuonna tiedustellut kehittäjiltä mielipiteitä PS4:n mahdollisesta Cell-prosessorista. Sony halusi muun muassa tietää, mihin ohjelmointivaikeuksiin haluttiin korjausta ja kuinka monta SPE-rinnakkaisydintä haluttaisiin käyttöön.

Myös Intelin Larrabee-grafiikkapiiri, joka suorittaa myös perinteisesti keskusprosessorille annettuja tehtäviä, on käynyt Sonyn mielessä, mutta Goton mukaan se on jo periaatteessa unohdettu, sillä käytännön suorituskyky jäi kauas suunnitellusta.

Goto uskoo, että PlayStation 4 nähdään aikaisintaan vuonna 2012, sillä laitteen suunnittelu konseptista tuotantoon vie yleensä kaksi vuotta.

Galleria: 

Kommentit

Minun puolestani saisivatkin tehdä siitä vaikeasti koodattavan..tai siis tehokkaan ja monipuolisen koodauksen kustannuksella. Pidän siitä että kehitys kehittyy koko konsolin elinkaaren ajan, ja uusilla peleillä on edelleen mahdollisuus aikaansaada Wau-ilmiöitä.
Eikös ne konsolit pl. Xboxit aina ole olleetkin hankalasti koodattavia..

Laittaisivat siihen 4 Celliä ja kunnon näyttiksen. Näin Sony säästää myös kehityskustannuksissa kun prosessori on jo periaatteessa lähes valmis. Kyllä toi Cell arkkitehtuuri alkaa olee jo suurimmalle osalle koodaajista tuttua. Ja parempi olis muidenkin opetella koska luulen että PS4 tulee olemaan todella kova hitti.

Hienoa tietysti että kysyvät ohjelmoijilta mielipiteitä, kunhan unohtaa Valven näissä asioissa. Muuten prossu on 486 tai Pentium. ;)

quassimo: "Hienoa tietysti että kysyvät ohjelmoijilta mielipiteitä, kunhan unohtaa Valven näissä asioissa. Muuten prossu on 486 tai Pentium. ;)"

Niin, Valvehan on ainoa yritys, jolla ongelmia on tuon ohjelmoinnin kanssa ollut.

Ja tämähän on nyt itsestään selvää, että siellä ollaan tulevassa sukupolvessa hattu kourassa. Ei taida PlayStationista olla tämän sukupolven numero unoksi, opettaa nöyryyttä Sonyllekin.

Niin Valvehan on tunnetusti innokas opettelemaan koodausta PS3:lle....yeah right!

Niin siis PS3:sen Japanin julkaisustahan on kulunut kokonainen kolme vuotta niin nythän voidaankin sitten julistaa kenellä lopulta on suurin markkinaosuus.

Muutenkin näissä konsolitappeluissa on hauskaa kun yhtäkkiä MS onkin se moraalisesti parempi firma (Nintendosta puhumattakaan) kuin Sony. Sony on lähes suoraan saatanasta kun heillä oli mm. rootkitsuojaus CD-levyissä ja muutenkin ne on ihan perseestä (argumentointi kommenteissa yleensä tällä tasolla). MS:hän toimii tunnetusti aina by the book. Niin kuin esim. Xbox 360:sen prossusuunnittelussa...lämäsivät IBM:lle miljardin pöytään, että saivat Cell-prosessorin suunnitelmat käyttöönsä ja saivat tämän avulla sitten nopeutetulla aikataululla julkaistua oman konsolinsa. Kannattaa teidän kaikkien teinien ja myös vanhempien pelailijoiden lukea esim. seuraava opus...saattaa avata vähän silmiä:

http://www.amazon.com/Race-New-Game-Machine-Playstation/dp/0806531010/re...

@ Avanto: Valve nyt on se tunnetuin ja kovaäänisin studio joka ei viitsinyt alkaa Cell-ohjelmointia opettelemaan. Ei se mahdotonta ole kun katsoo Uncharted 2:sta tai MW2:sta. Onhan muutkin tuskailleet tuon ohjelmoinnin kanssa mut päässeet jollain lailla sinuiksi.

Mulle on ihan sama periaatteessa mikä sydän siellä sisällä sykkii kunhan se vaan on tehokas ja kestävä. Plussaa siitä että olisi helposti lähestyttävä koodaajille. Niinkuin nykyinen Cell alkaa jo olemaan... sitä Valven paskaa lukuunottamatta. ;)

Ei välttämättä kauheesti nappaa devaajia opiskella Celliä, kun sitä ei missään muualla käytetä. Sitä suuremmalla syyllä, jos Cellin taru pelimaailmassa oli yhden alisuorittavan konsolin mittainen. Miettikääpä omalle kohdalle.

"Ja tämähän on nyt itsestään selvää, että siellä ollaan tulevassa sukupolvessa hattu kourassa. Ei taida PlayStationista olla tämän sukupolven numero unoksi, opettaa nöyryyttä Sonyllekin."

Niinpä, PS3 oli Kutaragin ja Sonyn ylimielisyyden multihuipentuma. Hirvittää ajatella minkälainen PS4 olisi, jos PS3 olisi solahtanut läpi.

Jotenkin naurattaa lukea tiettyjen tyyppien kommentteja täällä. Mikäli Cell olisi ollut boxin prossuna niin se olisi näiden henkilöiden mielestä varmasti jokin taivaanlahja mikä olisi ojennettu Ms käyttöön itse Jumalalta. Siinä ei olisi ollut mitään heikkouksia ja koodaaminen olisi melkein tapahtunut itsestään.

Ja tietenkin ps3 puolelle valittu "tavallinen" prossu olisi ollut pelkkä vitsi. Sehän olisi ollut vain joku alelaarin hylkiöprosessori mitä ei huolittu normaalien koneiden sisään vaan sille piti keksiä joku loppusijoituspaikka kuolevan monoliitin sisälle pois tavallisten ihmisten luota. Sillä eihän kukaan muu kuin täysi kummajainen mene ostamaan ps3 kun saatavilla on niin paljon parempaa....

Smirre: Moniytimisyyden kunnollinen hyödyntäminen on osittain jo nyt ja ennen kaikkea tulee olemaan tulevaisuudessa melkein kaikkien koodareiden haaste alkaen kännykkätasolta. Cell on siis siinä mielessä ihan hyvä harjoitusvastustaja, vaikkei se tietysti ihan perinteisin moniydinsuoritin olekaan.

"Jotenkin naurattaa lukea tiettyjen tyyppien kommentteja täällä. Mikäli Cell olisi ollut boxin prossuna niin se olisi näiden henkilöiden mielestä varmasti jokin taivaanlahja mikä olisi ojennettu Ms käyttöön itse Jumalalta. Siinä ei olisi ollut mitään heikkouksia ja koodaaminen olisi melkein tapahtunut itsestään"

Kannattaa muistaa että boxin prosessori pohjaa Cell-prosessoriin. Ovat jopa niin lähellä toisiaan, että IBM:n mielestä Sony maksoi XO:n prosessorin suunnittelun. Kävi nimittäin niin, että IBM:n ollessa läheisimmissä väleissä MS:n kuin Sonyn kanssa, ne jopa esittelivät PS3:n prossan MS:lle kesken suunnittelun. MS sai jopa tutkia PS3-prosessorin arkitehtuuria rauhassa ja totesi Sonyn idean olevan heikko koodaajan kannalta. Siksi pyysivät IBM:ää ottamaan Cell-prosessorin ns.multipurpose pääytimen ja laittamaan niitä 3kpl rinnan XO:n prosessoriin. Nämä 3 vielä jaettiin kukin kahteen säikeeseen, niin että saivat vapaavalintaiseen käyttöön 6 rinnakkaista kaistaa. MS ei vain lämmennyt ajatukselle laittaa läjää erikoistuneita ns. epäsymmetrisiä apuytimiä siihen pääytimen rinnalle, joita ei voi käyttää siihen mihin pelintekijä niitä tarvitsisi eniten. Ja eipä lämmennyt usea koodaajakaan. Jos puhutaan moniydinprosessorien tulevaisuudesta pelikäytössä, ei puhuta Cell-prosessorista.

edit: voisi tietysti lisätä, että IBM ilmoitti syksyllä keskeyttävänsä Cell-projektit, joten jos sellainen vielä nähdään PS4:ssä on se sitten viimeisen päälle räätälöity vain Sonylle, ja Sony jatkaa tällä tavalla eristäytymistä muista. Homma toimii vain jos olet suurin ja eniten myyvä alalla.

Itse kyllä pistäisin taas parille viestille täällä heti RBP:tä, jos pystyisin. En välttämättä näille, mille nyt vastailen.

Rode: Ei täällä kukaan ole Sonya miksikään pahikseksi haukkumassa. Sony teki vain erittäin hölmön ratkaisun tehdessään noinkin tietoisen riskin, kun kuvitteli pystyvänsä kantamaan taas uuden sukupolven ihan juuri sillä tavalla, mikä sille sopii. MS taas pääsi etulyöntiasemaan, ja suunnitteli sellaisen prosessorin, minkä ohjelmoiminen oli kaikille tuttua. Ja loppu onkin historiaa.

quassimo: 4 CELLiä? Tuo oli nyt varmaan vain ihan kevyt heitto. Devaajat pyörtyisivät kauhusta. :) Valvella on PC-kehittäjänä kyllä ihan oikeus kritisoida ko. prosessoria, sillä ovat jo monesti ilmoittaneet, että keskittyvät mieluummin sisällön tuottamiseen kuin tekniikan kanssa tuskailemiseen.

Kiitäjä: Tuohan on nyt aivan naurettava argumentti. Sony teki virheen valmistuttaessaan konsolilleen näin hankalasti ohjelmoitavan prosessorin. Samalla tavalla kuin MS teki virheen suunnitellessaan Xbox 360:n jäähdytyksen vajavaiseksi.

TT-2k: Hyvää harjoitustahan CELL on multiprosessoriohjelmoimiseen, ei siitä pääse mihinkään.

Mun pointtina oli se, että vaikka sony tekisi oikeasti täydellisen tuotteen ei se silti kelpaisi tietyille henkilöille...

"Mun pointtina oli se, että vaikka sony tekisi oikeasti täydellisen tuotteen ei se silti kelpaisi tietyille henkilöille..."

Ja tämäkö ei päde toiseen suuntaan? Tiettyjen henkilöiden osalta...

Ja se on sitten hyvä syy tehdä itsestään aasi ? A dissaa boxii niin B sitten keksii jotain valittamista plegestä ?

"Yhtenä mahdollisuutena on unohtaa nykyinen Cell-arkkitehtuuri ja siirtyä PC-tyyppisiin moniydinprosessoreihin."

Mikä on "PC-tyyppinen moniydinprosessori"? Cell-suoritin on yksi monista erilaisista mm. PC-tyyppisissä tietokonelaitteissa käytetyistä moniydinsuorittimista. Onhan se vähän erilainen kuin perinteisesti PC-suorittimet ovat olleet rakenteeltaan, en sitä kiistä. ... Sitä paitsi Cell on Power-arkkitehtuuria.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suoritin
http://fi.wikipedia.org/wiki/Henkilökohtainen_tietokone
http://en.wikipedia.org/wiki/Power_Architecture

Tarkuutta! :)

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi