Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Nintendon marssi mobiilipuolelle alkaa tuottaa tulosta Super Mario Run -juoksupelin latausmäärien huidellessa jo 150 miljoonan kappaleen paremmalla puolella.

Android- ja iOS-laitteiden yhteenlaskettu 150 miljoonaa latausta on kuitenkin lukuna hieman valheellinen, sillä määrään on laskettu kaikki pelin ilmaisversion kokeilumielessäkin ladanneet pelaajat. Nintendon toimitusjohtaja Tatsumi Kimishiman mukaan ainoastaan vajaat kymmenen prosenttia kaikista lataajista on sijoittanut rahaa päästäkseen tahkoamaan Super Mario Runin täysversiota.

Kimishima mainitsee oivana vertailukohtana, että noin 15 miljoonan kappaleen latausmääriin yltänyt Fire Emblem Heroes on toistaiseksi tuonut Nintendolle enemmän rahaa kuin putkimiehen juoksuseikkailut. Fire Emblem Heroes ei sisällä yhtä suurempaa kertaluontoista maksua, vaan peliin sijoitetaan valuuttaa useampien pienempien mikromaksujen muodossa.

Nintendo on tuomassa mobiilipuolelle myös muita kotikonsoleilta tuttuja pelisarjojaan. Seuraavaksi taskun pohjalle sujahtaa elämäsimulaattori Animal Crossing.

Kirjaudu kommentoidaksesi