Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Tänään on torstaipäivä, päivä joka muistetaan Nintendon latauspalvelujen täydentymisestä.

Viikon odotetuin uutuus, muillekin alustoille julkaistava The Cave, julkaistiin Wii U:n eShopiin tosin jo eilen. Sivusuunnasta kuvatussa nimikkeessä lähdetään koluamaan pelialueita kolmen hahmon yhteistyön voimilla. Luolaseikkailua on ollut työstämässä esimerkiksi Monkey Islandin tekijäkaartista tuttu Ron Gilbert. Jotta pelaajien ei tarvitse ostaa sorkkaeläintä säkissä, on pelistä ladattavissa myös demoversio.

Kauppoihin ilmestyvä Marvel Avengers: Battle for Earth on tästä päivämäärästä eteenpäin mahdollista ladata myös Wii U:n eShopista. Iron Manin, Hulkin ja monen muun sarjakuvasankarin ja -pahiksen tähdittämän toimintaräimeen virallinen eurojulkaisupäivä on tänä perjantaina. eShopista löytyy tällä viikolla myös alennustuote, sillä Mighty Switch Force: Hyper Drive Editionin hintalappua on muokattu 30% pienemmäksi. Syytä lienee myös mainita, että Sonic & All-Stars Racing Transformed -kaahailun demo kurvasi ladattavaksi viime viikon lopulla.

3DS-uutuuksia on tarjottimella kaksi kappaletta. Niistä ensimmäinen, Picross e2, on puzzlepeli, jossa ratkotaan japanilaisiksi ristikoiksi kutsuttuja sudokumaisia pulmia ruudun laidoilta löytyvien numerovihjeiden avustuksella. Esimakua voi maistella tämän videon avulla. Toinen 3DS-pelikirjastoa kartuttava nimike on 35 Junior Games, jonka luvataan nimensä mukaisesti sisältävän 35 erilaista minipeliä aina tikanheitosta pasianssiin. Jo aiemmin ilmestyneeseen Nintendo Presents: New Style Boutique -tuotokseen on myös ilmestynyt ilmainen päivityspaketti.

DSiWaren pelihyllyyn laskeva Snowboard Xtreme pistää pelaajat liitelemään lumikenttiä pitkin väistellen kiviä ja puunrunkoja. Kuvamateriaalia voi katsoa tästä. Jumalaisia voimia jaellaan WiiWaren Babel Rising -pelissä. Nämä voimat ovat kuitenkin katkolla, sillä mikäli ihmiset saavat kasattua taivaisiin asti ulottuvan tornin, niin ovat nämä voimat historiaa. Pelaajan tehtävänä onkin jaella rakentajien niskaan vitsauksia toisensa perään. Traileri löytyy tästä.

Ohessa viikon tarjonta kasaan keitettynä.

Wii U eShop
The Cave (12.99€)
The Cave (demo)
Marvel Avengers: Battle for Earth (49,99€)
Mighty Switch Force: Hyper Drive Edition (alennettuun hintaan 6,99€ aina 7.2. asti)

3DS eShop
Picross e2 (4,99€)
35 Junior Games (4,99€)
Nintendo Presents: New Style Boutique (ilmainen päivitys)

DSiWare
Snowboard Xtreme (200 pistettä)
Babel Rising (500 pistettä)

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi