Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Pitkäikäinen Tekken-mätkintäsarja on saamassa seitsemännen osansa. Nyt Bandai Namco on julkaissut aiheen tiimoilta pelin monipuolisia ominaisuuksia esittelevän trailerin.

Useamman minuutin mittainen video keskittyy alkupuolellaan hehkuttelemaan pelisarjan 44 miljoonan myyntiluvuilla sekä eSports-pelaajien innostuneilla reaktioilla. Seuraavaksi traileri nostaa valokeilaan uudet Rage Art -erikoisliikkeet, joiden avulla taisteluiden kulku voi kääntyä vielä aivan viime tingassa. Myös Rage Drive -ja Power Crush -liikkeet tuovat kahinoihin roimasti lisäjännitystä. Mukana on myös entistä laajempi tarinamoodi The Mishima Saga.

Mikäli samalta sohvalta ei löydy peliseuraa, voi haastetta haeskella verkon puolelta. Tarjolla on myös tällöin laaja valikoima erilaisia pelimoodeja tavallisista Ranked-otteluista Special Battles -kohtaamisiin saakka. Verkosta tienattavaa fight money -valuuttaa taas voi käyttää hahmojen ja käyttöliittymän kustomointiin.

Tekken 7 julkaistaan kesäkuun 2. päivänä PC:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle. Keskustelua pelin tiimoilta voi käydä KonsoliFINin foorumilla.

Kirjaudu kommentoidaksesi