Suurten tapahtumien peruutukset tuskin tulevat enää kenellekkään yllätyksenä. Maailmanlaajuinen tilanne pysyy arvaamattomana, ja nyt myös syyskuun 24.-27. päivä järjestettävä Tokyo Game Show on luettu peruutettujen messujen kastiin.

Tapahtuma on järjestetty vuosittain vuodesta 1996 asti. Esimerkiksi vuonna 2018 siihen osallistui 300 000 ihmistä.

Tilalle ollaan kuitenkin suunnittelemassa virtuaalitapahtumaa, josta tiedotetaan lisää myöhemmin.

Tällä viikolla on ilmoitettu myös lokakuun lopulle sijoittuvan Paris Game Week -tapahtuman peruuntumisesta.

Kirjaudu kommentoidaksesi