Tuleva Lego-elokuva kääntyy luonnollisesti myös pelimuotoon

Lego-videopelejä on nähty jo monen monesta aiheesta, eikä loppua palikkaseikkailuille näy Hobitti-aiheisen tuotoksen näkyessä jo horisontissa. Näin ollen lienee vain luonnollista, että kun The Lego Movie -animaatio saapuu teattereihin helmikuussa, saattelee sitä videopeli samasta aiheesta.

Elokuva pyörii Emmet-nimisen palikkamiehen ympärillä. Lego-tyrannin kukistajaksi ennustettu normikaveri tähdittää myös The Lego Movie Videogame -peliä, mutta pelattavia hahmoja riittää kuitenkin vaikka muille jakaa. Ohjastettavaksi lasketaan nimittäin yli 90 Lego-palikkahahmoa. Pelissä päästään myös rakentamaan värikkäistä tiilistä useita erilaisia rakennelmia ja ajokkeja palikoista, kuten alla oleva pelikuvaa esittelevä traileri liikkuvan kuvansa muodossa kertoo.

Seikkailun pelialustana toimivat melkeinpä kaikki kuviteltavissa olevat nykykonsolit, sillä lista näyttää tältä: Xbox One, Xbox 360, PlayStation 4, PlayStation 3, PlayStation Vita, Wii U ja 3DS. Näiden lisäksi myös PC saa oman versionsa. 

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi