Unchartedin elokuvasovitus sai uuden käsikirjoittajan

Pidemmän aikaa kehityslimbossa pyörinyt Uncharted-elokuvaprojekti on saanut uuden käsikirjoittajan.

Nathan Draken elokuvadebyytin kynäilee näillä näkymin Joe Carnahan. Miehen meriittilistalta löytyvät esimerkiksi The Grey, Smokin' Aces sekä The A-Team. Carnahan olisi muutoin valmis toimimaan myös Uncharted-projektin ohjaajana, mutta ensi vuonna ilmestyvä ohjaustyö Bad Boys 3 estänee moiset suunnitelmat. 

Aiemmista projektiin kiinnitetyistä käsikirjoittajista mainittakoon Mark Boal, Neil Burger sekä David O. Russell. Ohjaaja ja näyttelijävalinnat ovat toistaiseksi hämärän peitossa.

Uncharted oli alkujaan tarkoitus saada valkokankaille jo ensi vuoden kesäkuussa, mutta julkaisuajankohta venähtänee eteenpäin muuttuneiden suunnitelmien vuoksi.

Kirjaudu kommentoidaksesi