Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Päivitys:
Vuodoista johtuen Activision päätti julkaista tulevasta Call of Dutystään jo ennakkoon itse Kevin Spaceyn tähdittämän trailerin. Uusin, Sledgehammerin kehittämä osa kantaa nimeä Call of Duty: Advanced Warfare. Peli julkaistaan marraskuun 4. päivä kuluvaa vuotta.

Alkuperäinen uutinen:
Vastikään julkaistun kiusoittelusivun perusteella Activision kertoo tulevana sunnuntaina lisätietoa täysiverisestä, uuden konsolisukupolven ehdoilla kehitetystä Call of Duty -pelistä.

Vielä toistaiseksi nimettömän Call of Dutyn juonikoukeroiden ytimessä ovat suurvaltojen sijaan yksityiset sotilasalan rahoittajat. Game Informer on haalinut pelin kesäkuun numeronsa kansitarinaksi ja lehti onkin julkaissut pelistä ensimmäisen kuvan.

Tulevan Call of Dutyn pääkehittäjänä toimii aiemmin huomattavasti pienemmässä roolissa hyörinyt Sledgehammer Games.

Galleria: 

Kommentit

seuraava iso uudistus tulee olemaan linnut jotka osaavat väistää pelaajaa ;)

@frozen9999 Toi oli hyvä :D

itseä kiinnostaa vaa COD:en yksinpelit

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi