Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Julkaisija Deep Silver on paljastanut tuovansa Segan Valkyria Revolution -pelin Japanin ohella myös länsimaihin.

Varsin pidettyä japanilaista fantasiastrategiaa tarjoileva alkuperäinen, vuonna 2008 ilmestynyt Valkyria Chronicles sai vastikään Remastered-versionsa PC:llä ja PlayStation 4:llä myös länsimaissa. Jatko-osa taas jäi valitettavan pienen piirin huviksi Sonyn PSP-käsikonsolilla. Sen sijaan samaiselle laitteelle ilmestynyttä sarjan kolmatta osaa ei ole koskaan nähty Euroopassa saati Pohjois-Amerikassa.

Media. Visionin työstämä Valkyria Revolution ilmestyy Japanissa tammikuun aikana, joskin Eurooppa-julkaisun ajankohta on toistaiseksi hämärän peitossa. Pelin pariin päästään PlayStation Vitalla, PlayStation 4:llä sekä Xbox Onella.

Kirjaudu kommentoidaksesi