Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Pitkään kehityksessä ollut Below on viimein saanut virallisen julkaisupäivän.

Capybara Gamesin kehittämän indiepelin on määrä saapua hivenen yllättäen jo ensi viikolla, 14. joulukuuta. Virallisen päivämäärän lisäksi indiestudio paljasti faniensa iloksi pelistään lähestyvää julkaisua juhlistavan trailerin.

Below näki päivänvalon ensimmäistä kertaa Microsoftin E3-pressitilaisuudessa jo vuonna 2013, jonka jälkeen sen julkaisua on lykätty lukuisia kertoja. Odotettu seikkailupeli on esitelty vuosien varrella erilaisissa tapahtumissa maailmalla, viimeisimmät hetket se on viettänyt maan alla poissa valokeiloista vailla virallista julkaisuikkunaa.

Pienen kanadalaisen indiestudion kehittämässä luolastoseikkailussa maailman sokkelot generoituvat jokaisella kerralla satunnaisesti. Maanalaisten mysteereiden pariin päästään toistaiseksi ainoastaan Xbox Onella ja PC:llä, muut julkaisualustat joutuvat odottelemaan vuoroaan vielä myöhempään ajankohtaan.

Kirjaudu kommentoidaksesi