Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Päivitys 18:02: E3-messuja järjestävä taho Electronic Software Association on vahvistanut huhut peruuntumisesta. Syyksi mainitaan niin järjestäjien, näytteilleasettajien kuin vieraidenkin turvallisuus juurikin koronaviruksen varalta. Jonkinmoisten digitaalisten messulähetysten mahdollisuutta tutkitaan. Ajankohtaisimmat lisätiedot voi haeskella tapahtuman sivuilta, täältä.

Alkuperäinen uutinen: E3-messut näyttävät hyvin vahvojen huhujen mukaan peruuntuvan tänä vuonna, ainakin normaalissa formaatissaan.

Ainakin Ars Technica -sivusto on saanut vihiä peruuntumisesta suoraan Electronic Software Association -järjestäjätaholta (ESA). Lisäksi messuille hassunhauskaan tyyliinsä osallistuva Devolver Digital kehottaa Twitterissä perumaan lennot Los Angelesiin, mikä viittaisi vahvasti peruuntumiseen. Syyksi voisi luonnollisesti uumoilla koronavirusta, jonka vuoksi myös Game Developers Conference ja monet muut joukkotapahtumat on päätetty joko peruuttaa tai siirtää hamaan tulevaisuuteen.

Virallisen lausunnon oli huhujen mukaan tarkoitus tulla julki eilen, mutta moinen saataneenkiin linjoille tänään, keskiviikkona.

E3 2020 oli tarkoitus pitää 9.–11. kesäkuuta.

Kirjaudu kommentoidaksesi