Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Wiiltä tuttu Donkey Kong Country Returns rantautuu 3DS:lle toukokuussa. Kyseessä on pitkälti sama nimike astetta kolmiulotteisemmalla ulkoasulla, mutta mukana on myös yksinomaan taskukonsolille suunniteltua sisältöä, kerrotaan tuotoksen kotisivuilla.

Hieman helpompaa pelikokemusta halajavat voivat aloittaa tasoloikan helpomman vaikeustason turvin. Tällöin pelaajan ohjastamat hahmot voivat ottaa osumaa aiemman kahden kerran sijaan kolmesti, minkä lisäksi pelin sisäisestä puodista on mahdollista ostaa esineitä, jotka pelastavat rotkoon putoamiselta tai antavat herättää toisen hahmon henkiin milloin tahansa.

Kenttiin siroteltujen esineiden kerääminen avaa pelaajien ulottuville nipun haastavia kenttiä, joiden päihittäminen tuo pelin verkkosivun mukaan näkösälle "täysin uuden yllätyksen". Luvassa on mainostekstin mukaan siis täysin uutta sisältöä, mutta tämän enempää asiasta ei vielä kerrota.

Kuten Wiille julkaistussa isoveljessäänkin, on 3DS-versiossa kahden pelaajan paikallinen moninpeli.

Donkey Kong Country Returns 3D saapuu taskuapinointia halajavien pelattavaksi 24.5. Wii-version arvio on luettavissa tämän linkin (klik) kautta.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi