Darksiders III logo
Uutinen

Vastikään julkistettu Darksiders III sai nipun uusia taidekuvia

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Toukokuun alkupäivinä julkistettu Darksiders III esittäytyy yhdentoista uuden konseptitaidekuvan voimin.

Vaikka alareunan galleriasta katseltavat otokset ovatkin taidekuvia, antavat ne mainiosti osviittaa Darksiders III:n tarjoamasta miljööstä ja viholliskatraasta. Mukana on esimerkiksi hämähäkinseittien valtaama metroasema ja metsien täyttämät kaupungin rauniot.

Darksiders III:ssa seuraillaan Warin ja Deathin sijaan Furyä, jonka tehtävänä on ruoskan ja magian voimin päihittää seitsemän kuolemansyntiä. Seikkailu tapahtuu aiempia osia avoimemmassa pelimaailmassa.

Sarjan veteraaneistakin kasatun Gunfire Gamesin Darksiders III julkaistaan ensi vuoden aikana PC:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle.

Darksiders III
Darksiders III
Darksiders III
Darksiders III
Darksiders III
Darksiders III
Darksiders III
Darksiders III
Darksiders III
Darksiders III
Darksiders III
Studiot
Julkaisijat
Lähteet