Vihaiset linnut palaavat valkokankaille vielä toistamiseen

Suomalaisen Rovion ja Sony Picturesin työstämä Angry Birds -elokuva on niittänyt valkokankailla sen verran menestystä, että jatkoa on luvassa.

Rovion toimitusjohtaja Kati Levorannan mukaan Angry Birds -brändi elää ja voi edelleen vallan mainiosti. Äkäisten lintujen suosiosta kertoo niin elokuvan kuin pelienkin menestys. Pelkästään The Angry Birds Movie on niittänyt maailmanlaajuisesti liki 350 miljoonan dollarin lipputulot. Tulevaisuudessa siintää luonnollisesti myös uusia pelisovituksia aiheen tiimoilta.

The Angry Birds Movien jatko-osan ensi-iltapäivämäärä on toistaiseksi hämärän peitossa tuotannon ollessa vasta alkutekijöissään.

 

Kirjaudu kommentoidaksesi