Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Vuosittainen assassinointi jatkuu

Ubisoft jatkaa Assassin’s Creed – sarjansa jokavuotista julkaisutahtia.

Ubisoftin toimitusjohtaja Yves Guillemot kertoi, että uusia tuulia Assassin’s Creed –sarjalle haetaan sijoittamalla tarina jälleen uuteen aikakauteen, uusiin maisemiin, uuden päähahmon kera. Guillemot kertoi tulevan osan olevan suuri loikkaus sarjalle sillä peliä kehitettiin jo pidemmän aikaa rinta rinnan Assassin’s Creed 3:n kanssa. Samalla Guillemot käytti tilaisuuden hyväkseen hehkuttamalla edellisen osan yltäneen jo kiitettäviin 12 miljoonan kappaleen myynteihin.

Ubisoft ei ilmoittanut tarkkaa julkaisupäivämäärää, mutta ilmoitti aikahaarukaksi tulevan tilivuotensa, joka käynnistyy huhtikuusta eteenpäin. Edellisten osien lokakuisesta julkaisutyylistä voi kuitenkin jokainen tehdä omia johtopäätöksiään. Guillemotin mukaan kuulemme uudesta Assassin’s Creedistä lisää tietoa ”hyvin pian”.

Assassin's Creed -saagan tulevaa osaa odotellessa voi salamurhaamista harrastaa The Tyranny of King Washington –lisäosan avulla, jonka ensimmäinen osa ilmestyy helmikuussa.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi