Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Warner Bros. muovaa elokuvapuolen jakelustrategiaansa ratkaisevasti koronapandemian vuoksi.

Käytännössä julkaisijajätti aikoo tuoda kaikki ensi vuoden julkaisunsa, 17 elokuvaa, samaan aikaan niin suoratoistopalvelu HBO Maxiin kuin mahdollisuuksien mukaan valkokankaillekin. Kaikkia rainoja voi katsella kotisohvalta käsin kuukauden ajan, minkä jälkeen levitys tapahtuu aikalailla entiseen tapaan. Uusi jakelumalli otetaan ainakin toistaiseksi käyttöön ainoastaan Yhdysvalloissa, joten esimerkiksi Suomessa täytyy vain toivoa parasta elokuvateattereiden aukiolomahdollisuuksien suhteen.

HBO Nordic on tiedottanut kaikkien Euroopan suoratoistopalveluidensa muuttuvan vuoden 2021 loppupuolella HBO Maxiksi. Nämä ensi-iltaelokuvat eivät siis kuitenkaan ehdi kyseiseen muutokseen mukaan.

Ensi vuoden Warner Bros. -julkaisuihin sisältyvät ainakin (mikäli aikataulut pitävät kutinsa):

  • The Little Things
  • Judas and the Black Messiah
  • Tom & Jerry
  • Godzilla vs. Kong
  • Mortal Kombat
  • Those Who Wish Me Dead
  • The Conjuring: The Devil Made Me Do It
  • In The Heights
  • Space Jam: A New Legacy
  • The Suicide Squad
  • Reminiscence
  • Malignant
  • Dune
  • The Many Saints of Newark
  • King Richard
  • Cry Macho
  • Matrix 4

Vastaavan käsittelyn saa vielä kuluvan vuoden joulukuun 25. päivä ilmestyvä Wonder Woman 1984.

Kirjaudu kommentoidaksesi