Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Wii U päivittyy ensi viikolla

Nintendo on vahvistanut tämänpäiväisessä Nintendo Direct -presentaatiossaan, että jo aiemmin mainostettu Wii U -käyttöjärjestelmän päivitys saapuu ensi viikolla. Päivityspaketti nopeuttaa konsolin valikoissa navigoimista, minkä lisäksi sen ohessa saapuu nippu uusia toimintoja.

Uusia vippaskonsteja ovat tietojen kopiointi yhdeltä USB-kovalevyltä toiselle sekä ladattujen ohjelmien ja pelien automaattinen asennus latauksen jälkeen. Myös mahdollisuus hypätä suoraan Wii-moodiin konsolin käynnistyksessä on jatkossa mahdollista. Tämä luonnistuu painamalla ohjaimen B-nappi pohjaan laitteen käynnistyksen yhteydessä. Muitakin parannuksia on luvassa, kerrotaan presentaatiossa.

Päivitystä seuraavana päivänä eShopiin saapuu tarjolle Wii U Panorama View. Kyseessä on maksullinen sovellus, jonka avulla konsolin ohjainta voi käyttää ikkunana muun muassa erilaisissa kiertoajeluissa. Samaan aikaan valloilleen päästetään myös Wii U:n oma Virtual Console -palvelu.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi