Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Nintendon ensi vuonna julkaistava kotikonsoli Wii U tukee 3D-kuvaa, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Satoru Iwata. Pelijätin johtaja kertoo samaan hengenvetoon, että tälle alueelle ei kuitenkaan keskitytä, sillä kolmiulotteista kuvaa toistavia televisioita ei löydy joka kuluttajalta. Panostusta saavat sen sijaa osa-alueet, joista päästään nauttimaan myös ilman 3D-kuvaa tukevia televisioita.

Nintendo-pomo Iwata toteaa, että yhtiöllä on jo 3DS-käsikonsoli, joka kykenee toistamaan kolmiulotteisen kuvaa. Kotikonsoleista puhuttaessa kaikki riippuu hänen mukaansa sopivan teknologian saatavuudesta kuluttajien talouksissa. Iwatan mielestä 3D-televisioiden levinneisyys ei ole vielä tarpeeksi suurta ja näin ollen haluna on keskittyä osa-alueisiin, joista jokainen kuluttaja voi nauttia laitteistosta riippumatta. Teknisesti laite siis kuitenkin kykenee näyttämään kolmiulotteista kuvaa, mutta nähtäväksi jää, kuinka laajalle ominaisuuden käyttö leviää.

Aiemmin tällä viikolla Amerikan Nintendon toimitusjohtaja Reggie Fils-Aime kertoi jälleen yhtiön kehityssuuntaa, jonka mukaan Wii U:n online-puoli tulee olemaan "huomattavasti joustavampi". Tarkempia yksityiskohtia Fils-Aime ei kertonut, mutta hänen puheidensa perusteella eri pelijulkaisijoilla olisi enemmän vapauksia päättää verkkotoiminnoista. Tarkemmin Reggien mietteitä pääsee lukemaan hänen Forbes-haastattelustaan.

Wii U ilmestyy ensi vuonna, jolloin viimeistään saadaan täysi tarkkuus laitteen ominaisuuksista ja teknisistä tiedoista.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi