Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Wii U:n julkaisupelejä mietitään aiempaa tarkemmin

Nintendon kolmiulotteista kuvaa ilman laseja näyttävä 3DS-käsikonsoli myi julkaisunsa yhteydessä odotettua vähemmän. Yhtenä syynä astetta alempiin myynteihin nimetään suurten nimikkeiden puuttuminen julkaisupelien kirjosta. Pelijätin toimitusjohtaja Satoru Iwata kertoi sijoittajille järjestetyssä tilaisuudessa, että tämä tiedostetaan ja aikomuksena onkin kiinnittää ensi vuonna julkaistavan Wii U -kotikonsolin julkaisupeleihin erittäin suurta huomiota.

Iwata toteaa, että jos heillä olisi ollut pelejä, jotka saavat pelaajat haluamaan 3DS:n saman tien itselleen, olisivat myyntiluvut olleet erilaisia. Tämän takia hän kertookin Wii U:n julkaisupelejä mietittävän todella tarkasti.

"Jotta voimme estää tämän toistumisen uudelleen Wii U:n kohdalla, harkitsemme yksityiskohtia, kuten mitkä pelit soveltuvat julkaisuun, tarkemmin kuin koskaan aiemmin."

Nintendo-pomo kertoi lisäksi, että Wii U:n ensimmäisen vuoden aikana on tärkeätä saada useita hittipelejä kolmansilta osapuolilta markkinoille, samalla tuoden Nintendon pelejä markkinoille saumattomasti. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi tulevasta konsolista on jaettu tietoa eri pelitaloille tavallista aiemmin. Iwata kertoi myös, että Nintendolla on kehitteillä useita, vielä nimeämättömiä, nimikkeitä eri julkaisijoiden kanssa.

Galleria: 

Kommentit

Taidetaan olla taas Nintendon pelimyynnin perimmäisen ongelman edessä: Jos Nintendo tuo paljon omia pelejään julkaisuun, 3rd partyt eivät myy ja ulkopuolinen tuki tulevaisuudessa voi kärsiä. Jos taas Nintendon omia hittisarjoja ei ole tarjolla, laitemyynti takkuaa.

Saattaapi olla muuten useita kymmeniä X360/PS3 porttauksia julkaisussa. Mikäli muidenkin kehittäjien kuin Darksidersin mukaan tuo pelin kääntäminen WIIUlle on helppoa.

Kuten hforad yllä totetaa, pienoista dilemmaa täysin uusien julkaisujen tuominen laitteelle aiheuttaa. Tuodako kasa omia vai kolmannen osapuolen WIIUlle kehittämiä pelejä.

Suosiosta varmaan riippuu, tuleeko WIIu saamaan muilta kehittäjiltä yksinoikeuspelejä joita ei tehdä muille konsoleille. Toki tähän tietysti vaikuttaa miten tehokas tuo WIIU lopulta on (eli onko konsolille tehtyjä pelejä mahdollista kääntää X360/PS3).

Kun ottaa huomioon, kuinka paljon Wiille tuli yksinoikeuspelejä, olisi yllättävää jos sama ei jatkuisi Wii U:lla. Menestyäkseen Wii U:n on saatava pelejä joita ei löydy muilta alustoilta, pelkillä multiplattareilla ei pitkälle pötkitä.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi