The Witcher Geralt
Uutinen

The Witcher -sarja saapuu Netflixiin ensi vuonna

Senja Littman

The Witcher -sarja saapuu Netflixiin jo vuonna 2019.

Aikaisemmin tällä viikolla uutisoimme Geraltin rooliin valitun näyttelijän henkilöllisyydestä. Nyt tuottaja Lauren S. Hissrich on paljastanut, että Noiturin seikkailut nähdään Netflixissä vuoden 2019 puolella.

Suomen Netflix kertoo tulevasta eepoksesta seuraavaa: ”Noita Geralt on mutatoitunut hirviönmetsästäjä, joka yrittää löytää paikkansa maailmassa, jossa ihmiset osoittautuvat usein petoja pahemmiksi.”

Pääroolissa Blavikenin teurastajana nähdään Henry Cavill. Muita näyttelijöitä ei ole vielä paljastettu.

Senja Littman

Olen ollut KonsoliFINin toimituksen jäsen tammikuusta 2018 lähtien. Pelitaitoni ovat keskivertoa huonommat, ja uusien pelien opettelu viekin minulta yleensä runsaasti aikaa sekä hermoja. Tykkään kuitenkin astua ulos mukavuusalueeltani ja kokeilla rohkeasti minulle vieraitakin peligenrejä – joskus tosin aika huonoin tuloksin.