Minecraft-rakentelupeliin perustuva elokuva lykkääntyy, uutisoi yhdysvaltalainen viihdemedia The Wrap.

Tekeillä olevan filmin ohjaajana ja toisena käsikirjoittajana työskennellyt Rob McElhenney paljasti sivustolle jättäneensä tehtävänsä. Samalla hän kertoi, ettei tuote ehdi valmiiksi ensi vuoden toukokuulle kaavailtuun julkaisuunsa.

The Wrapin mukaan elokuvan käsikirjoitus laitetaan kokonaan uusiksi. Työstä vastaavat veljekset Aaron ja Adam Nee, joiden tunnetuin työ on vuonna 2015 ilmestynyt komedia The Band of Robbers.

Vertigo Entertainmentin tuottama Minecraft-elokuva julkistettiin helmikuussa 2014.

Varsinainen videopeli on ruotsalaisen Mojangin käsialaa. Vuonna 2009 julkaistua teosta on myyty yli 144 miljoonaa kappaletta.

ladataan kommentteja...