Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Xbox 360 jatkaa myötätuulessa Yhdysvalloissa

Xbox 360 jatkaa kasvuaan Yhdysvalloissa niin peli- kuin laitemyynninkin osalta. NPD Groupin keräämien tietojen mukaan Microsoftin konsoli paransi myyntiään ainoana tammikuussa, mutta se ei auttanut pitämään kotikonsolien kokonaismyyntiä plussalla.

Xbox 360:aa myytiin tammikuussa 15 prosenttia edellisvuotta enemmän. PlayStation 3:n ja erityisesti Wiin heikommat luvut vetivät kokonaismenekin kuitenkin 10 prosenttia pakkasen puolelle.

Microsoftin mukaan laitepula hidasti edelleen Xbox 360:n myyntiä. Konsoli keräsi kuitenkin suurimman sivun myös yhteenlasketusta laite- ja pelimyynnistä kymmenentenä perättäisenä kuukautena.

Pelilistalla kärkikaksikko säilyi muuttumattomana joulukuulta. Call of Duty: Black Ops kelpaa edelleen pelaajille. Lisäksi Activision käärii lisää tuloja helmikuun alussa julkaistulla karttapaketilla, joka ladattiin yli 1,5 miljoonaa kertaa ensimmäisen vuorokauden aikana.

Guitar Heron kaltaisten musiikkipelien vaipuessa unholaan tanssinimikkeet ovat nousseet parrasvaloihin. Erityisesti Ubisoftin Just Dance 2 ja Michael Jackson Experience ovat menestyneet mainiosti. Just Dance 2 oli viime vuonna Wiin myydyin uusi julkaisu Yhdysvalloissa.

Wedbush Morganin analyytikoiden mukaan myydyistä PS3-paketeista alle viidesosa sisälsi Move-ohjaimen, kun taas 60 prosenttia Xbox 360 -konsoleista kaupattiin Kinectin kera. Myös Kinect-pelit myivät huomattavasti Move-kilpailijoitaan paremmin.

Yhdysvaltain pelimyynti tammikuussa 2011:

  1. (1) Call of Duty: Black Ops (X360, PS3, Wii, DS, PC) - 750 000
  2. (2) Just Dance 2 (Wii) - yli 500 000
  3. (-) Dead Space 2 (X360, PS3, PC) - 441 000
  4. (-) Little Big Planet 2 (PS3) - 353 000
  5. (-) Zumba Fitness: Join the Party (Wii, X360, PS3) - yli 300 000
  6. (9) NBA 2K11 (X360, PS3, Wii, PS2, PSP, PC) - 261 000
  7. (4) Assassin's Creed: Brotherhood (X360, PS3)
  8. (-) Dance Central (X360) - 217 000
  9. (8) Michael Jackson Experience (Wii, NDS, PSP)
  10. (-) DC Universe Online (PS3, PC) - 195 000

Yhdysvaltain konsolimyynti tammikuussa 2011:

  1. Xbox 360 (381 000, ed.kk 1,86 milj.)
  2. Wii (319 000, ed.kk 2,36 milj.)
  3. PlayStation 3 (267 000, ed.kk 1,21 milj.)
Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi