Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Xbox Onen rautaa mahdollista päivittää tulevaisuudessa

Microsoftin Xbox-osaston nokkamies Phil Spencer kertoi viime viikolla San Franciscossa pidetyssä Xbox Spring Showcase -tapahtumassa, että Xbox Onen tehoja voi tulevaisuudessa nostaa rautapohjaisilla päivityksillä. Yhtiön tarkoitus on, ettei konsolia korvattaisi uudella, vaan laitteen osia päivitettäisiin PC:n tavoin.

Spencer on selventänyt uutista Major Nelsoninakin tunnetun Larry Hrybin podcastissa ja totesi yhtiön näkevän myös Windowsin tärkeänä alustana. Ennen kaikkea Microsoft pitää molempien alustojen yhteisöä tärkeänä, mutta se haluaa kuitenkin pitää PC:n ja Xbox Onen erillään toisistaan. Spencer mainitsee, ettei uutta konsolia tarvitsi välttämättä odottaa seitsemää vuotta, vaan halutessaan vanhaa rautaa olisi mahdollista päivittää.

Spencer kommentoi myös Quantum Breakin PC-julkaisua, joka tuntui järkyttäneen pelaajayhteisöä. Hän totesi pelin olleen alunperin Xbox Onen yksinoikeus, mutta he halusivat käyttää tilaisuuden hyväkseen ja julkaista Remedyn uutukaisen Xboxin lisäksi PC:lle. Xbox Onelle pelinsä ostaneet saavat ilmaisen kopion Windows 10:lle.

Kommentit

Kuten on huomattua, ei nykypäivänä mikään ole pyhää. Päivitettävä pelikonsoli rikkoo kaikkia niitä vanhoja oletuksia, joita on tähän värkkiin liitetty. Moni meistä on vanhoja pc-pelaajia ja siirtymä konsoleihin on juuri ollut tulosta vuosia jatkuneesta raudan päivityskierteestä, josta pois hyppääminen on vienyt television äärelle pelaamaan.

Vaikea vielä tässä vaiheessa sanoa onko näillä puheilla lihaa luiden ympärillä vai voidaanko Spencerin puheet kuitata pr-jargoniksi, jolla konsolin ostoa halutaan oikeuttaa oletetulla future proofilla. Tehojen merkitys myyntiargumenttina on monelle ratkaiseva silloin kun hinta kilpailijoiden välillä on olematon. Vanhat yksinoikeudet eivät enää riitä pitämään leirissä.

Tämä voi olla hyväkin juttu, mutta loppuu itsellä kyllä kiinnostus, jos tämä menee samanlaiseksi rautapelleilyksi kuin PC-pelaaminen. En halua konsolia, jonka sisuskalut täytyy uusia parin vuoden välein, mikäli haluaa pelata uusimpia pelejä. Siinä vaiheessa siirryn pelkästään retropeleihin.

Uskoisin että kyseessä olis yksittäinen päivityspalikka. Tuskin mitään tehojalissäviä lisälaiterumbaa tulee, jolloin olis eri tasoisia ja kokoonpanolla olevia konsoleita. Se tuskin palvelee ketään. N64:lle oli aikanaan lisämuisti laajennus. 

32X ja Mega CD never forget!

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi