Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Uuden konsolisukupolven isoin haaste on ollut koronapandemian aiheuttama epävarmuus.

"Näyttää siltä, ​​että olemme siirtymässä valtavan taloudellisen epävarmuuden ajanjaksoon", kertoo Xboxin johtaja Phil Spencer BBC:lle. Tämän seurauksena Xbox kokee yhdeksi oleellisimmista tavoitteistaan tehdä tulevan konsolinsa hankkimisen kuluttajille taloudellisesti mahdolliseksi. Spencerin mukaan Xboxin strategia ei kuitenkaan pyöri tänä vuonna Series X:n myyntilukujen ympärillä. Yhtiö haluaa tarjota pelaajayhteisölle paikan, jossa voi pelata, saada uusia ystäviä sekä löytää uusia pelejä.

Spencer toteaa konsolien olevan osa vapaa-ajan toimintaa pakollisten menojen sijaan. Ihmisten taloudellinen tilanne on koronapandemian seurauksena yleisesti huonontunut, joten monilla on varaa vain välttämättömyyksiin. "Kuinka voimme tehdä siitä mahdollisimman edullisen? Kuinka voimme antaa ostajille valinnanmahdollisuuden?", ovat Spencerin mukaan ydinkysymyksiä Xbox Series X:n julkaisun lähestyessä.

Xbox esittää ratkaisuna esimerkiksi Xbox All Access -tilausohjelmaa, jonka avulla uuden konsolin voi ostaa kuukausittaisella osamaksulla. Niille, jotka eivät sittenkään kykene hankkimaan Series X:ää, luvataan täysi tuki Xbox Onelle. Smart Deliveryn ansiosta kuluttajat voivat ostaa uusimmat pelit heti ja siirtää ne tulevaisuudessa uudelle konsolille. Lisäksi palveluita keskitytään tarjoamaan Xbox Game Passin kautta, joten pelikirjastoa voi rakentaa kuukausimaksulla.

Kirjaudu kommentoidaksesi

Henkilö: 
Lähde: