Sony on valmistautumassa käynnistämään PlayStation 5 -konsolinsa ennakkotilaukset.

Odotetun laitteen ennakkotilauksille pyhitetty sivu on vastikään avattu – tosin ainakin toistaiseksi ainoastaan yhdysvaltalaisia käyttäjiä ajatellen. Aivan kaikki eivät voi kuitenkaan varata masiinaansa ennakkoon, sillä moinen mahdollisuus avautuu ainoastaan ennestään PSN-tilin omaaville käyttäjille. Syyksi voisi veikkailla esimerkiksi PS5:n rajoitettua julkaisunaikaista saatavuutta, mistä on huhuiltu jo aiemminkin. Vastaavia ennakkotilaussivuja ei ole toistaiseksi avattu muille markkina-alueille.

PlayStation 5:n tarkkaa julkaisupäivää tai hintaa ei vielä tiedetä, mutta laite nähdään kaupoissa jossain vaiheessa loppuvuodesta – vieläpä kahtena eri versiona.

Kirjaudu kommentoidaksesi