Youtube Gaming
Uutinen

Youtuben suoratoistopalvelu avaa ovensa tänään

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Kaikille tutuksi tullut Twitch on saamassa varteenotettavan kilpailijan Youtuben avatessa oman suoratoistopalvelunsa.

Youtube Gaming -nimeä kantava palvelu toimii hieman Twitchin tapaan, joskin tarkoituksena on tehdä suoratoistosta helpommin lähestyttävää, kasuaalimpaa toimintaa. Youtube kutsuukin Gaming-palveluaan keskipisteeksi kaikelle pelaamiseen ja peleihin liittyvälle. Käytännössä palvelu toimii hyvin pitkälti kuten Youtube, mutta kokonaisuus on rakennettu täysin pelaajia silmällä pitäen. Mukana on myös DVR-ominaisuus, jonka avulla katselijat voivat kelailla suoratoistettuja videoita peräti neljän edellisen tunnin ajalta. 

Youtube on ollut kiinnostunut suoratoistopalveluista aiemminkin, sillä firma oli aikeissa ostaa Twitchin reilu vuosi takaperin. Kaupat kuitenkin kariutuivat Twitchin päädyttyä Amazonin haltuun.

Youtube Gaming saa kylkeensä mobiilisovellukset sekä Andoirille että iOS:lle. Lisää tietoa löytyy piakkoin palvelun kotisivulta.

Nopeasti tsekattuna Youtube Gaming -palvelu näyttää hyvinkin varteenotettavalta palvelulta. Erityisesti tykkään tuosta, että livestreamausta pystyy kelailee. Näppärästi jää myös talteen nuo pelaukset. Myös jo olemassa olevat pelivideot ovat siirtyneet palveluun valmiiksi.