Flashback
Uutinen

Ysäriklassikko Flashback saa jatkoa jo toistamiseen

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Ysäriltä tuttu tieteisseikkailu Flashback on saamassa suoraa jatkoa, kertoo ranskalaisjulkaisija Microids.

Vuonna 1992 julkaistu Flashback sai kehittäjä Delphinen toimesta ensimmäisen kerran jatkoa jo kolme vuotta myöhemmin. Seikkailun varsin onnistuneesti kolmanteen ulottuvuuteen vienyt Fade to Black jäi kehuistaan huolimatta kohtuullisen pienelle huomiolle. Alkuperäisen uusioversioitakin on nähty vuosien varrella.

Nyt kunnioitettavaa 30 vuoden ikää kolkutteleva sarja on todellakin saamassa jatkoa Microidsin toimesta – hieman hämmentävästi nimellä Flashback 2. Julkaisua on uumoiltu ensi vuodelle sekä PC:lle että konsoleille.

Muita yksityiskohtia ei olekaan toistaiseksi tarjolla, mutta eiköhän lisätietoja kuultane lähiaikoina.

Lisää aiheesta:

Alustat
Studiot
Julkaisijat
Lähteet