Joko viimein pääsee zombeilta piiloon?

Vuonna 2012 aloittanut tarinapelisarja saa päätösosansa. Pelasin 2016 alkuvuonna ykkös ja kakkoskaudet, viime syksynä Michonnen ja kolmoskauden ja tämän viimeisen kauden heti kun fyysinen versio tuli kauppoihin.

Kolmoskauteen verrattuna tuntuu siltä että peli olisi saanut graafisen parannuksen. Hahmojen kasvot tuntuvat elävämmältä ja grafiikassa on enemmän yksityiskohtia. Lisäksi tämä on enemmän pelimäisempi. Tappelukohtauksissa pääsee välillä liikkumaan vapaasti ja on kaksi eri lyöntiä. Ympyrä kampittaa zombin ja kolmio lyö puukon otsaan. Pitää käyttää noita oikein jos haluaa selvitä useammasta zombista.

Tässä on paljon mukavia rauhallisia rupattelukohtauksia, että tässä ei mennä sata lasissa toimintakohtauksesta toiseen. En silti tiedä mahtaako puhtaasta draamasta pitävät pitää tästä, sillä tässä on hahmoilla sarjakuvasankarimainen taistelu, kestävyys ja paranemiskyky. Lähellä loppua eräs roisto saa tässä aika pahasti pataansa, mutta nousee silti ylös kuin terminator robotti. En taida tottua Walking Dead sarjassa tähän.

Tämä peli on Telltalea parhaimmillaan, mutta pidän silti Life Is Strange sarjasta enemmän sen maanläheisyyden takia, vaikka siinäkin ykkösosassa on aikamatkailun kanssa kikkailua. Mutta ei pelin tarvi olla genrensä paras saadakseen minulta viisi tähteä, joten tämä saa viisi tähteä.

Kirjaudu kommentoidaksesi