Miten päin tämä palikka menee?

Tuli pelattua tämä yhdeksän vuotta vanha Wii peli läpi, jonka ostin eShopista. Muistan että peliä hypetettiin aikoinaan sillä että käytetään kekseliäästi wiimotea ja että tämä on aika vaikea. Kentissä tosiaan on käytetty paljon mielikuvitusta, kuin tämä olisi Nintendon kehittämä. Kentät on jaettu mariomaisesti eri maailmoihin, jossa on viidakkomaailma, jäämaailma, tulimaailma. Maailmojen eri teemat tuovat vaihtelua, mutta nämä teemat ovat turhankin tuttuja muista peleistä, varsinkin Mariosta.

Peli vaikeutuu tasaisesti. Loppupään kentissä on tavallista että voi pelata itsensä umpikujaan käyttämällä jonkin esineen väärään aikaan. Sitten ei auta kuin aloittaa kenttä alusta. Jos kuolee niin platinalipulla saa palattua hetkeen ennen kuolemaa. Peli loppu on jo tosi kinkkinen ja kaivoin suosiolla Youtubesta ohjeen että mitä tässä pitää tehdä. Pelin lopun Barbaros Land kentässä on ainakin yksi kohta, missä vaaraa ei huomaa ennen kuin on kuollut kerran. Usein pelissä jää jumiin kun ei muista mitä kykyjä Zackilla on. Yksi kyky, mikä unohtuu usein on se, että Zack pystyy muuttamaan Wikin kelloksi ja sitä kilisyttämällä muuttamaan elolliset esineiksi. Toinen mikä unohtuu helposti on se, että Zack pystyy kääntämään kädessään olevan esineen ympäri kiepauttamalla wiimoten ympäri.

Peli palauttaa mieleen myös Wii ohjauksen huonot puolet. Välillä on selvillä mitä pitää tehdä, mutta kone ei tottele ohjausta ja saa hosua hullun lailla ohjain kädessä eikä mitään tapahdu. Kun Wii ja Wii U koneet lopulta happanevat vanhuuttaan niin tämäkin peli jää digiunholaan. Tämän pelin kontrollit pyörivät niin tiukasti wiimoten ympärillä että en usko että tätä lähdetään porttaamaan jollekin toiselle ohjaustavalle.

Kirjaudu kommentoidaksesi