Pajatsomestari

Peggle on yksinkertainen arcadepeli. Pelin kontrollit ovat yksinkertaiset – käännetään kentän yläosassa olevaa kuulatykkiä joko vasemmalle ja oikealle ja kun mielestään tähtäys on kunnossa, laukaistaan kuula risti-napilla. Peli ideana on osua kuulalla oransseihin palikoihin. Kun kaikki oranssit palikat on tönitty pois pelistä – kenttä on läpi. Eli tähtäys on parhaimmillaan kun tuloksena mahdollisimman moni oranssi palikka saa osuman.

Jotta peli ei olisi ihan näin yksinkertainen, peliä sekoitetaan vihreillä erikoispalikoilla, joista saa muutamaksi vuoroksi erikoiskyvyn käyttöön. Alun erikoiskyvyllä pystyy näkemään mihin kuula menee ensimmäisen kimmokkeen jälkeen ja tällöin voi saada ainakin kaksi oranssia palikkaa pois pelistä kun tietää täsmälleen mihin kuula menee. Seuraavaksi onkin vuorossa keilapallo, joka murskaa kaikki palikat tieltään.

Peggle palikkapelissä osuu palikat kohdalleen, sillä tätä tekee mieli pelata aina vaan lisää, ettei tämä tunnu tylsältä. Viimeinen osuma oranssiin palikkaan säestetään mahtipontisella klassisella musiikilla, mikä on hauskaa. Ykkösosassa oli sellainen trophy, että saa tarinatilassa yhteensä 20 miljoonaa pistettä. Tässä ei ole mitään noin pahaa trophyä, missä pitää aloittaa peli alusta jos mokaa – en aio kyllä pelata kaikkia trophyjä. Peli on parissa illassa pelattu läpi, että tämä on hyvä välipala peli. Kannattaa tarkkailla alennusmyyntejä, jos tämän saisi halvalla.

Kirjaudu kommentoidaksesi