Tutkivaa journalismia

Telling Lies on visual novelli, jossa päähenkilö on saanut haltuunsa kovalevyn täynnä salaa nauhoitettuja keskusteluja. Pelaaja tutkii kovalevyllä olevia videoita hyppimällä videosta toiseen hakusanojen avulla. Alussa on pelkkä hakusana love, jolla löytyy muutama video. Videot on kaikki tekstitetty ja videoissa pystyy hyppimään toiseen videoon käyttämällä tekstityksessä olevia sanoja hakusanana. Hakukone löytää videot, jossa on tekstityksessä sama sana.

Pelissä täytyy vähän miettiä mitkä hakusanat ovat olennaisia, millä pääsee tiedon lähteille. Usein henkilöiden nimet ovat sellaisia, joista saa uutta tietoa selville. Peli vaatii vähän salapoliisin taitoja että pääsee juonesta kiinni. Pelissä esiintyvän lapsen höpinöitä ei kannata sivuuttaa, sillä totuus tulee lapsen suusta. Tallenteissa ei kuulu videopuhelun toisen osapuolen puhetta lainkaan, hiljaiset kohdat voi ohittaa pikakelauksella. Tekstitys toimii myös kelatessa.

Pelissä ei voi tutkia kaikkia videoita, vaan lopetus tulee sen mukaan keiden henkilöiden tarinaan keskittyy eniten. Tälläistä peliä ei ole ennen tullut vastaan ja saa paljon omaperäisyyspisteitä. Videoiden syynääminen on mukavaa puuhaa.

Kirjaudu kommentoidaksesi