KonsoliFINin toimitus heräsi mieli usvaisena uuteen vuoteen. Ylläpitäjä toisensa jälkeen keräili itseään Helsingin ydinkeskustan liepeillä sijaitsevan hulppean toimiston lattialta. Erinäisen PlayStation-krääsän ja Xbox-housujen seasta saatettiin löytää jopa naisen alusvaatteet, vaikka toimitukseen kuuluu tunnetusti vain tosimiehiä.

Merkkitapauksen taustalla vaikutti tietenkin KonsoliFINin perinteinen vuodenavajaiskokous. Kukaan ei oikein muistanut, mitä tilaisuudessa oli päätetty, mutta onneksi neukkarin nurkassa lojunut nauhuri oli suorastaan maagisesti jäänyt päälle. Aamukankeuksissa mietittiin tovin verran ja hetken aikaa, että kokousnauhan julkaiseminen jäniskevennysmäisenä podcast-jaksona olisi veijarimainen tempaus. Jryikin oli ensimmäisen kerran kertonut hyvän vitsin punaviinin voimin. Muutaman vesilasillisen jälkeen toimituksessa tajuttiin kuitenkin, ettei kuulijoita kannattaisi sentään niin pahasti ruveta aliarvioimaan.

Nauhoituksen kaiken kaaoksen seasta paljastui, että kokouksessa oli kuin olikin tehty merkittäviä päätöksiä. Entistä natsimaisemman moderointilinjan ja hämmentävämmän foorumijaon ohella asialistalle oli kuulunut E3-reissu. Kuuntelijat pidättelivät hengitystään, kun tarunhohtoiset kalifornialaismessut mainittiin ja ruvettiin puhumaan potentiaalisista lähtijöistä. Lopulta tuulettamaan pääsivät Waluigi ja Pikkarainen, jotka olivat ilmeisesti viimeisenä jalkeilla.

Nimemme on nimemme

Serverien ylläpitämiseen palaa kasakaupalla kahisevaa joka kuukausi, mutta ne ovat kulueristä loppupeleissä pienimpiä. Enemmän resursseja täytyy varata toimituksen pyörittämiseen: hulppeiden tilojen vuokran maksamiseen ja erinäisten palkkojen ja palkkioiden kuittaamiseen – ei kai kukaan ilmaiseksi siivoile foorumeilla liian pitkiä lainauksia tai kirjoita niska limassa messuraportteja. E3-reissun varmistuminen merkitsi yhtä ylimääräistä ja kookasta kuluerää, sillä pelkkä langaton verkkoyhteys toimittajien sviittiin Los Angelesin ytimessä maksoi 50 dollaria yöltä.

KonsoliFINille merkittävin tulonlähde ovat mainokset, joskin suurimmalle osalle ylläpidosta niiden olemassaolo tuli täytenä yllätyksenä Adblockin sulkemisen jälkeen. Jonkin verran tuloja saadaan sivutettua ULVI:n pyörittämästä promokaupasta, joka kattaa kaikki kuumimmat markkinat Baltimoresta Itä-Pasilaan. Rahaa kertyy yllättävän hyvin erityisesti vielä julkaisemattomista peleistä. ULVI:n luukutuspalvelun kautta kiertoon lähtee myös kaikenlainen oheismateriaali, jota jaetaan tilaisuuksissa ja toimitetaan usein arvostelukappaleiden mukana: ihmiset ovat valmiita maksamaan yllättäviä summia esimerkiksi tunnetun pelitoimittajan vain vähän käytetyistä Xbox-kalsareista.

Useimmiten KonsoliFINissä mainoksia ostavat juuri pelijulkaisijat tai heitä edustavat muut tahot. Kun samaisilta tahoilta saadaan myös arvostelukappaleet ja oheismateriaalit, jotka päätyvät joko kirjoittajien palkaksi tai suoraan myyntiin, saattaa tilanne tuoksahtaa eturistiriidalta. Viime vuosina onkin puhuttu paljon mediakontrollista, jota julkaisijat pääsevät harjoittamaan vallitsevien suhteiden vuoksi. KonsoliFINin kohdalla tästä ei kuitenkaan ole pelkoa: vuoden 2013 aikana vain viiden arvostelun arvosanaa päädyttiin muokkaamaan maahantuojan toivomuksesta.

Oman väkevän mausteensa pelialan vivahteikkaaseen sosiaaliseen tanssiin tuovat ne pahamaineiset bileet. Kutsuja näihin tulee pelialan edustajilta, joihin pääsee tutustumaan myös samaisissa juhlissa. Kun PR-hemmojen ja -typyjen kanssa lähdetään ryyppäämään kellon ympäri, syntyy kaverisuhteita, jotka leviävät pelkän pelaamisen ja työn ulkopuolelle. Tämä osaltaan auttaa selittämään, miksi arvosanojen suhteen harvoin tulee erimielisyyksiä: kuka haluaisi saada kaverilta noottia Facebookissa vain merkityksettömän luvun vuoksi? Ei kai kukaan nyt arvosanoja muutenkaan katso, kun tekstissä se varsinainen asia kerrotaan.

Kalifornikaatio

Pikkarainen oli valmistautunut hyvin matkalle kohti Los Angelesia: takana oli huonosti nukuttu viikko ja jaksokaupalla Hank Moodyn seikkailuja Kalifornian kuumotuksessa. Jos sarjasta jotakin halusi ottaa opiksi, oli se kirjoittajien positiivinen aura enkelten kaupungissa. Waluigin sopima messuaikataulukin näytti oikein sopivalta nopealla silmäyksellä: leffafriikkinä ja Nicholas Cagen suurena fanina Pikkarainen hytisi tyytyväisyydestä, sillä ensimmäisen haastattelun kohdalla tervehti tuttu nimi. Järkytys oli tosin kahta kauheampi, kun juttutuokioon ilmestyi karvarintaisen ilmaisutaidon ammattilaisen sijaan leffoja jäljitteleviä pelejä tuottava ranskalainen kaljupää.

Onneksi Pikkarainen oli tottunut elämään varpaillaan ja osasi kylmiltään latoa David Cagen suuntaan pelottavan hyviä kysymyksiä kuin liukuhihnalta: ”Kuinka monta asetta Beyond: Two Soulsissa on? Kuinka pitkä pelinne on? Kuinka monta prosenttia PlayStation 3:n tehoista se käyttää?” Haastattelutilanteessa ranskalaisaksentilla mongertavasta miehestä ei saanut mitään selvää, mutta Cagen helpottunut ilme kysymystulvan tauotessa antoi ymmärtää kaiken menneen loppujen lopuksi putkeen – haastattelu oli pistänyt oletetun peligurun tiukille.

Waluigi puolestaan oli viime vuoden Gamescom-reissusta kokemusta keränneenä osannut pakata oikein. Hän saapui Los Angelesiin kahden tyhjän matkalaukun kera. Messuilla tunnetusti parasta on kaikenlaisen oheismateriaalin hamstraaminen. Roima pelivara kannatti, sillä mukaan tarttui parisenkymmentä mustaa, eri firmojen ja pelien logoilla varustettua laadukasta t-paitaa, syksyn viilenevissä illoissa kaulahuiviksi kelpaavaa avainnauhakokoelmaa unohtamatta. Ja mikä parasta, ilmaista tavaraa jakavat lähes poikkeuksetta näyttävän näköiset naishenkilöt.

Messut olivat kokonaisuudessaan positiivinen kokemus ensikertalaisille. Tapahtuman rennon ilmapiirin siivittämänä esiteltyihin peleihin päästiin tutustumaan antaumuksella. Syksyn lähestyvistä hittipeleistä näytettiin mielekkäitä trailerikimaroita, joiden pohjalta pääsi hyvillä mielin kirjoittamaan syväanalyysia pursuavia ennakoita. Lisäksi markkinointimiehet suitsuttivat polygoneja, tasaista 30 sekunnin ruudunpäivitystä ja täyttä 720p-resoluutiota säästelemättä uuden sukupolven konsolien tarjoamaa graafista antia, mikä jätti KonsoliFINin toimittajakollien mielen perukoille turvallisen tunteen pelialan tulevaisuutta kohtaan.

Waluigi ja Pikkarainen eivät voineet kuitenkaan messuilla olla ihmettelemättä pelialan typeriä käytäntöjä, jotka ovat tosin tulleet tutuiksi arvostelukappaleiden kohdalla. Jotta pääsee pelaamaan tai näkemään jotakin ennakkoon, pitää yleensä nimensä raapustaa yhteen jos toiseenkin lappuseen sekä vannoa kautta kiven ja kannon, että avaa leipäläpeään omia aikojaan kokemuksensa suhteen. Mitä iloa on päästä hivelemään uutta konsolia ensimmäisten joukossa maailmassa, jos etuoikeutetusta asemestaan ei pääse heti twiittaamaan? Ei niin mitään.

Roskittajat

Syyskuu on KonsoliFINin ylläpitäjille ristiriitaista aikaa. Yhtäältä joulua kohti yltyvä pelitulva tietää rattoisia hetkiä konsoleiden parissa. Toisaalta syksy tuo mukanaan pimeyden - ja ylläpidon syyssiivouksen. Tällä kertaa tosin oli aika selvää, ketkä olisivat liipaisimella. Toimituksen sinisävytteinen arvomaailma oli jo pitkään joutunut katselemaan sormien läpi Paavin ja TUHOMURSU:n kaltaisten Pleikkari-vihaajien touhuja.

Vatikaanin kaapupellen loikkaaminen IGN:n leipiin ja mursunaattorin kommentit väitetystä PC-pelaajien herrarodusta olivat liikaa ylläpidon sinisiivelle. Paavi kävi asiasta pitkät neuvottelut opposition kanssa, ja lopulta sopimukseen päästiin, joskaan yksityiskohtia ratkaisusta ei ole vuotanut verkkoon. Ei liene kuitenkaan sattumaa, että IGN.n vastaavan toimittajan virkaan saatiin pitkätukkaisempi mieshenkilö.

TUHOMURSU sen sijaan piti aatteestaan niin tiukasti kiinni, että hän koki marttyyrin kohtalon ja on istuva kaikkivaltiaan Gaben oikealla puolella, kun maailmanlopun neljä ratsumiestä SteamOS, Steam Machine, Steam Controller ja Steam Life 3 alkavat valloittaa maailmaa ensi vuoden puolella. Valven ylivallan alkaessa tosin ei KonsoliFINillekään liene tarvetta, eikä IGN:n kaltaisen megakorporaation kanssa kilpailemisessa ole mitään mieltä, joten ihan turhaan me kai täällä enää heilumme.