Kauhua, räiskintää ja yliluonnollisia voimia yhdistävä pelisarja F.E.A.R. on kesän koittaessa ennättänyt neljänteen osaansa, mikäli lisäpakettien varaan rakennettu F.E.A.R. Files lasketaan mukaan. Kolmososa jatkaa ensimmäisen Fearin tapahtumia, jotka päättyivät pelaajan kajautettua nallin pahan riivaaman veljensä kalloon. Kuten Fear 3:n alussa selviää, Fettel ei vähästä hätkähdä vaan on täysissä ruumiin – muttei sielun – voimissa. Hyvä niin, sillä päähenkilö Point Manin mukaan liimautuva velipoika on kiistatta koko pelin kirkkain tähti. Pahiksilla on parhaat roolit.

Kahden keikka

Aiempia Feareja pelanneet ovat Point Manin saappaissa kuin omissaan. Aseiden käytön taitava partaniekka hallitsee myös sarjan tavaramerkin, ajan hidastamisen, mikä auttaa selviämään tukalistakin paikoista. Tussarit psyykkisiin voimiin vaihtanut Fettel on taistelukentällä vieläkin kovempi luu: hän voi lamauttaa ja murskata vihollisensa ajatuksen voimalla sekä tehdä aisaparistaan hetkellisesti kuolemattoman. Ja mikä parasta, Fettel kykenee valtaamaan Armacham-solttujen ruumiit ja niittämään pojat maahan heidän omilla aseillaan.

Noin neljä–viisituntinen kampanja (normal-vaikeustasolla) on ehdottomasti parhaimmillaan kahdestaan pelattuna. Silloin veljesten eri kyvyt tulevat hyvin esiin, onnistunut tiimityö tuntuu palkitsevalta ja vaikeustason voi nostaa ylemmäs liiemmin turhautumatta. Käytän sanaa liiemmin siksi, että aseiden tasapaino, vihollisten suunnittelu ja tekoäly sekä edellä mainitut yhdessä iskevät ärsyttäviä solmukohtia muutoin tasaisesti vyöryvään putkijuoksuun. Aseistetut perusjampat osaavat kyllä suojautua, paukutella ja muutenkin toimia tyydyttävästi, mutta naurettavan paljon kuritusta sietävät supernilkit rynnivät päälle pelkän kestävyytensä turvin, mikä tekee Insane-vaikeustason tahkoamisesta hivenen rasittavaa. Onneksi timmi pelattavuus liennyttää tallennuspisteestä lataamisen närästystä.

Peloton prinssi

Kun pelin nimeksi on taiteiltu sana pelko, saattaa helposti odottaa kokevansa selkäpiitä karmivia kauhunhetkiä. Fearin aiemmat osat lunastivat lupauksensa ainakin minun kirjoissani, mutta kolmas osa ei tarjonnut oikein mitään väristyksiä. Muutamaa pientä äkkisäikäystä lukuun ottamatta ”kauhuelementit” koostuivat väkivaltamässäilystä tai kohtauksista, joissa pelaamista haitattiin joko näkyvyyttä tai liikkumista heikentämällä. Tai sitten kontrolli viedään kokonaan, kun eräs mörkö tulee ruudulle esittelemään hammaskalustoaan. Meikäläiseen moinen ei tehonnut. Batman: Arkham Asylumin nerokas pelottelu konsolin grafiikkasirun hajoamisesta vie voiton 6-1.

Kilpailullisen moninpelin lennettyä jorpakkoon nettipelin kokemuspistesysteemi on muutettu kokonaisvaltaisemmaksi. Kampanjan aikana voi suorittaa monia erilaisia haasteita, jotka useimmat liittyvät vihollisten nujertamiseen eri tavoin. Pääosumat, lähitaisteluliikkeet ja erikoiskykyjen käytöt lisäävät pistepottia ja nostavat tasoa. Tasokatto on asetettu 21 kohdalle, jolloin kaikki parannukset energiapalkkiin, voimamittariin, ammuskapasiteettiin ja muuhun ovat auki. Vaikka räiskyttelisin paljon mieluummin netissä muita boksipelaajia vastaan, pisteiden ansaitseminen on pätevä kannustin kenttien uudelleenpeluuta ajatellen. Typerästi haasteita ei voi suorittaa tappomatsit korvaavassa Contractions-moodissa, jossa puolustetaan omaa ja kaverin henkikultaa vihollisaaltoja vastaan.

F.E.A.R. 3 kaipaisi lopulta enemmän sisältöä erottuakseen. Lisää aseita, erikoiskykyjä, yksinpelikenttiä, vihollistyyppejä – kaikkea. Perinteisen nettipelin pudottaminen on iso miinus, eikä sen jättämää aukkoa parilla co-op-moodilla täytetä. Vaikka kauhuelementit puuttuvat, kampanja toimii kimppakivana mukavasti: älykkään pelaajan Fettel sekä räiskintäekspertin Point Man ovat murhaava kaksikko. Valitettavasti hupi loppuu ennemmin kuin myöhemmin, mikä pakottaa pienemmän budjetin pelikaverukset odottelemaan alennusmyyntiä. Pelkästään soolosuorituksia harrastavat voivat nirhaista pisteistä kolmannen tähden pois ja näin jo kohdistaa katseensa syksyn huipputarjontaan.