Taistelu toimintapelien valtikasta

Toimintapeli käännösten tulva jatkuu PS2:lle. Quake 3 Arena on jo käännetty, nyt on toisen
PC-hitin Unreal Tournamentin vuoro. Mutta tarjoaako se mitään uutta Quake 3 Arenaan nähden?

Unreal Tournament on suora käännös samannimisestä PC-hitistä. Unreal Tournament oli PC:llä kuitenkin tarkoitettu lähinnä
verkkopeliä varten, jonka takia minulla oli pieni ennakkoluulo bottivastustajia kohtaan. Moninpeli on toki hoidettu hienosti jaetulla ruudulla. NTSC-versiossa ollut I-Link peli on jostain käsittämättömästä syystä tiputettu pois PAL-versiosta.

Bottivastustajatko tyhmiä?

Tartuin hieman vastahakoisesti UT:n yksinpeliin, pelissä ei ole mitään kerronnallista juonta, vaan siinä tahkotaan bottivastustajia vastaan. Pelistä löytyy tavallisimpien deathmatch ja lipunryöstö -modifikaatioiden lisäksi pari mielenkiintoisempaa tuttavuutta.
Dominationissa valvotaan alueita pitäen niitä oman joukkueen hallussa ja Assaultissa yritetään vallata toisen joukkueen tukikohta tai toisinpäin puolustautua hyökkäystä vastaan. Joukkuepelissä teamikavereille voi antaa yksinkertaisia komentoja tyyliin: Hyökkää, puolusta tukikohtaa, pysy paikallasi ja seuraa minua.
Komennot toimivat yllättävän hyvin, tiimikaverit tottelevat mukisematta niille annettuja käskyjä. Lipunryöstössä botit ovat tosin aika avuttomia, sillä omat joukkuetoverit eivät osaa melkein koskaan palauttaa lippua omaan tukikohtaan vaan jäävät hyökkäys-käskyn takia pyörimään vastustajan tukikohtaan. Vasta puolusta-käskyllä lippua pitävä mies tajuaa lähteä
viemään lippua kohti omaa tukikohtaa. Bottivastustajien tasoa voi säätää neljällä eri asennolla, helpoimmalla ne ovat lähinnä maalitauluja ja vaikeimmalla niitä ei pysäytä fakiirikaan. UT:n asetuksia voi itse muokata mutators-valikon kautta, josta avautuu mm. painovoiman ja pelin nopeuden säätö. Ihan mukava lisä peliin, joka tuo hieman lisää elinkaarta pelille. Neljä pelimuotoa ja omat säädöt eivät kuitenkaan ole
riittävän paljon pitääkseen mielenkiintoa pelissä, varsinkin kun vain kaksi niistä on käytössä moninpelissä, näin ainakin jaetulla ruudulla. Konsolityyliin erilaisia pelihahmoja tuntuu riittävän, mutta niillä ei ole mitään merkitystä itse pelin kulkuun. Kenttiä riittää aivan riittävästi, päälle 50 kenttää on hyvä määrä pelille kuin pelille.

Moottorisaha laulaa

Aseita UT:ssa riittää kymmenen kappaletta. Mukana on pakolliset raketinheittimet ja laseraseet. Peruspyssynä toimii ihan käyttökelpoinen Enforcer, jolla lahtaa ihan mukavasti porukkaa. Moottorisaha on kaikista aseista kuitenkin hauskin, mikäs sen hauskempaa kuin lahdata vihollinen moottorisahalla suoraan nenän eteen. Aseilla on kaksi erilaista toimintoa: Primary ja secondary esim. Raketinheitin ampuu primaryna raketteja, kun secondaryna taas pommeja, jotka pamahtavat
pienellä viiveellä. Aseiden tähtäystä on helpotettu PS2-versioon roimasti, silmät kiinni hutaistu ammus osuu yleensä. Jäin kaipaamaan aimbotin poiskytkemis mahdollisuutta, sillä se latistaa tunnelmaa ja tekee pelistä liian helpon. Sniper Rifle:ssä ihmetyttää, miksi ihmeessä siihen on ahdettu kiikaritähtäin, vaikka ilman sitäkin tuloksena on headshot. Kaipa se täytyy olla mukana, jotta pojat (tai miehet) pääsevät leikkimään, muuta järkevää selitystä en sille keksi. Raketinheitin on maaliin hakeutuva: pidättäessä tähtäintä vähän aikaa kohteessa, se muuttuu punaiseksi ja näin ammus kiemurtelee hauskasti ahnaasti saalistaan metsästäen.

Pelikontrollit hoituvat joko padilla tai näppäimistöllä ja hiirellä. Padiohjaus tuntuu aluksi mahdottomalta oppia ja tähtäin heiluukin missä sattuu. Kahden tunnin ankaran harjoittelun ja muutaman kirosanan jälkeen ohjaus alkaa iskostua selkäytimeen, eikä tuota sen jälkeen ongelmia. Nopeissa tilanteissa hiiri olisi ollut toki hyvä, mutta kyllä se padillakin pienellä harjoittelulla onnistuu. Pientä ihmettely aiheutti konsoleille tyypillinen moka, näppäimiä ei voi ollenkaan valita itse, vaan valikosta löytyy kymmenen valmista konffia, joista pitäisi valita itselle
parhaiten sopiva. Tyhmää jättää tuommoinen helposti ratkaistavissa oleva asia pois. Valitettavasti en päässyt testaamaan näppäimistö ja hiiri -yhdistelmän toimivuutta, mutta aikaisemman kokemuksen perusteella siinä ei pitäisi olla ongelmia. Toivottavasti nappuloiden valinnan voi tehdä itse, eikä tarvitse tyytyä Epicin valintoihin.

Pari vuotta vanhaa grafiikkamoottoria on hieman kevennetty PS2-versioon, joka näkyy karsittuna yksityiskohtaisuutena PC-versioon verrattuna. Koodin optimointi on silti jäänyt puolitiehen, joka näkyy ajoittain kovana hidastumisena. Peli vajoaa jopa alle 20 ruudun sekuntinopeuteen, joka tällaisessä nopeatempoisessa toimintapelissä on anteeksiantamatonta. Hidastuminen näkyy selvimmin sivuttain liikuttaessa ja kun ruudulla on paljon räjähdyksiä tai pelaajia, peli nykäisee todella pahasti. Moninpeli toimii kohtuullisen sulavasti, mutta ei mitenkään silmiinpistävän nopeasti. Grafiikka on muuten todella näyttävää ja välillä jopa kaunista, peli sijoittuu grafiikkatasoltaan Quake 3 Arenan rinnalle, mutta Q3 vie voiton sulavammalla 60 ruutua sekunnissa ruudunpäivityksellään. Pelaajamodelit ovat myös hienoja, joten niiden puolesta ei ole valittamista.

Pauketta ja räminää

Äänet ovat yllätyksettömiä, aseista kuuluu toimintapeleistä tutut vakioäänet. Taustamusiikkina on hyvin action-peleissä toimivaa epämääräistä konemusiikkia, joka luo sopivasti tunnelmaa pimeissä luolissa liikkumiseen.

Peli ei tuo mitään uutta jo puhkikuluneeseen toimintapelien genreen ja niille, jotka jo omistavat jonkun PS2:n FPS-pelin ei ole mitään järkevää syytä hankkia Unreal Tournamenttia. Peli olisi myös kaivannut juonellisen osuuden, koska bottien kanssa räiskintä käy ennen pitkään tympeäksi. PS2:sta puuttuu vielä netti, joten mielestäni kunnollinen yksinpeli on vielä elinehto tämmöisille peleille. Grafiikan ajoittainen hidastuminen kääntää taistelun PS2:n tämänhetken parhaasta FPS-pelistä Quake 3 Arenan hyväksi.