Xbox Community Network on EMEA-alueen (Eurooppa, Afrikka, Lähi-Itä) Xbox-aiheisille sivustoille suunnattu tukiverkosto. XCN tarjoaa sisältöä, kilpailumateriaalia ja arvostelukappaleita pelisivuille. Toisinaan se järjestää myös kokoontumisia ja esittelytilaisuuksia. Yksi tällainen tapahtuma pidettiin viime viikonloppuna Englannin Readingissa. The Gatheringiin kutsuttiin edustjia ympäri Eurooppaa, mukaan lukien KonsoliFIN. Kutsuista ei tietenkään sovi kieltäytyä.

Tapahtumassa esiteltiin lukuisia tulevia pelejä, kuten esimerkiksi Max Payne 3, Mass Effect 3 ja Tomb Raider. Matkan aikana tuli toki nähtyä ja koettua paljon muutakin. Mikäli olet kiinnostunut lukemaan vain näistä peleistä, suosittelen suuntaamaan seuraaviin artikkeleihin:

• Max Payne 3
  
• Mass Effect 3, Modern Warfare 3
  
• Tomb Raider, Hitman: Absolution, Deus Ex: Human Revolution - The Missing Link
• Halo: Combat Evolved Anniversary, Resident Evil: Operation Raccoon City, Ghost Recon: Future Soldier

Jos taas haluat lisäksi lukea amatöörimäistä fiilistelyä matkalta, jatka toki tämän jutun silmäilemistä. Kyllä täällä peleistäkin puhutaan!

Aavan meren tuolla puolen...

En ole erityisen kova matkustelemaan. Kävin ensimmäistä kertaa ulkomailla syyskuun alussa, kun piipahdimme Pan Visionin järjestämässä Playgroundissa. Voitte siis kuvitella, että olin hituisen hikisenä, kun lentokentän lähtöselvitysautomaatti ei suostunutkaan viime perjantaina lukemaan henkilökorttiani. Luojan kiitos kassalla samaa ongelmaa ei ollut, joten pääsin nousemaan koneeseen, eikä muita ongelmia matkaan liittynyt. Mitä nyt ihmettelin lähtöä ennen kaiuttimista soitettua tykyttävää jännitysmusiikkia ja pohdin, kuinka pääsisin Englannissa kentältä itse tapahtumapaikalle. Onneksi välittömästi laskeutumisen jälkeen puhelimeen kilahti tekstiviesti, ja Wokefield Parkiin päästiin ehjänä perille.

Oma lentoni saapui Englantiin kuitenkin sen verran myöhässä, että missasin iltapäivän ensimmäisestä esityksestä noin puolet. Eräät KonsoliFIN-käyttäjät varmaan parahtaisivat tässä vaiheessa, sillä kyseinen show koski Mass Effect 3:a. Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen, koska mitä ilmeisimmin alussa käsiteltiin vain tuttuja asioita. Pääsin mukaan näkemään taisteludemon sekä uuden, Maahan sijoittuvan osion. Esityksen päätteeksi näytettiin vielä videotervehdys Casey Hudsonilta, joka vastasi joihinkin BioWarelle lähetettyihin kysymyksiin. Tuottajamies muun muassa hehkutti, kuinka hauskaa on vitsailla kaverien kustannuksella Mass Effect 3:n uusien Kinect-toimintojen avulla.

Lyhyen tauon jälkeen show jatkui tunnin verran Max Payne 3:lla. Molemmat keräsivät yleisöltä raikuvat aplodit. Harmillisesti kuvaaminen oli kielletty molemmissa tapauksissa, joten nyt on tyytyminen sanoihin.

Rockstarin esityksen päätyttyä pidettiin hieman paussia ja tutustuttiin istumapaikalle jätetyn krääsäsäkin sisältöön. Lisäksi ehdimme käymään nopeasti hotellihuoneessa heittämään ylimääräiset roippeet parempaan talteen sekä keräämään voimia illan menoja varten.

Modernia sosialisointia

The Gatheringin mielenkiintoisimpia puolia oli omalta kannaltani se, etten tuntenut ketään paikallaolijoista. Yksin vieraalla maalla, vieraiden ihmisten keskellä – mitä mainioin tilanne tutustua uusiin ihmisiin. Ja mikä olisikaan parempi tapa sosialisoida kuin käydä Modern Warfare 3:n yhteistyötilan kimppuun. Paikalla oli yhteensä kahdeksan pelipistettä eli tarpeeksi neljälle taisteluparille. Lisämotivaatiota kokeilemiseen tarjottiin lupaamalla kaikille yli 20 aaltoon saakka selvinneille palkintoja, jotka myöhemmin paljastuivat Trittonin kuulokemikrofoneiksi.

Tovin katselemisen jälkeen päädyin loikkaamaan mukaan toiminnan tuiskeeseen brittiläisen herrasmiehen kaverina. Nopeiden esittelyjen jälkeen käytiin hommiin. Ensimmäiset aallot rullattiin kevyesti läpi. Kymmenennen kierroksen kohdalla vastaan tuli ensimmäinen ”juggernaut”, mutta ei sekään loppujen lopuksi kummempia vaikeuksia tuottanut. Koirien kohdalla alun "aww"-reaktio vaihtuu hätäiseen tulitukseen, kun huomaa sessun kantavan kyljessään välkkyvää pommia. Ensimmäiset kaatumiset koettiin vähän myöhemmin, ja lopullisesti seinä tuli vastaan 23. aallon kohdalla. Juggernautien, pommikoirien ja jalkaväen massahyökkäys oli yksinkertaisesti liikaa. Toisen pelaajan kaatuessa tantereeseen ei enää yksi mies riittänyt pitämään puolustuslinjaa pystyssä.

Vaikka 20 aallon tavoite täyttyikin, piti peliä totta kai käydä testaamaan uudelleen. Toisella yrittämällä selvittiin hollantilaistoverin kanssa 26. kierrokselle saakka. Ensimmäisestä vedosta ja muiden stalkkaamisesta oli opittu sen verran, että meininki rahat satsattiin kunnon konekivääriin ja tykkitorniin. Näiden avulla asemat saatiin pidettyä mallikkaasti, kunnes juggernauteja laskettiin pari kappaletta suoraan niskaan muiden vihollisten hönkiessä jo halaamisetäisyydellä. Tappion jälkeen oli tyydyttävä katsomaan karvaan pettymyksen saattelemana, kuinka eräs toinen taistelupari räiski tiensä aina 30. aaltoon saakka.

Toiminnan aikana ei hirvittävästi kommunikointia voinut harrastaa, vaikka kuulokemikrofonit päässä sodittiinkin. Sen sijaan muiden edesottamuksia seuratessa kelpasi heittää läpyskää ja huohottaa niskaan painostavasti. Paikalla oli myös testikonsoleita, joilla pyöritettiin Call of Duty: Black Opsia verkossa, Viereisillä läppäreillä saattoi puolestaan ihastella tilastojaan livenä Elite-verkkopalvelun kautta. En tiedä pitäisikö tällaista myöntää, mutta otin illan aikana ensimmäistä kertaa tuntumaa Black Opsin moninpeliin. Ei sillä, etteivätkö vanhat opit pitkälti pätisi edelleen Call of Dutyssa.

Hauskanpitoa kesti yli puoleenyöhön. Laitteiden mennessä kiinni kansa suuntasi huoneisiinsa. Ihan petiin saakka ei kuitenkaan ollut varaa ujuttautua, sillä paperille kirjoitetut muistiinpanot oli puettava sanoiksi ylläpidon sisäiselle foorumille, ihan vain tulevia juttuja ajatellen – ja ehkä vähän muita kiusatakseen. Suomalaisittain kello oli rullannut jo kevyesti yli aamuneljään, kun rojahdin muhkeaan petiin.

Keikkaputki

Mojovien neljän, viiden tunnin yöunien jälkeen oli aika lähteä uuteen päivään ja uusiin haasteisiin. Reissun ruokailupuolessa ei ehkä muuten ollut kehumista, mutta hotellien aamupalat tapaavat olla aina yhtä ihania. Perinteisen brittiläiset kananmunat ja pekonit paistettujen sienien kera katosivat nopeasti lautaselta.

Lauantain aamun ja päivän ohjelma koostui peliesittelyistä, joita varten joukkio jaettiin yhdeksään pienryhmään. Minun hilpeään joukkiooni sattui edustajia Ruotsista, Hollannista, Tanskasta, Tsekistä ja Unkarista. Tämä tarjosi totta kai jälleen hyvän mahdollisuuden tutustua tarkemmin uusiin ihmisiin päivän mittaan. Ja mikäpä isänmaan puollustaja minä olisin ollut, ellen olisi tiedustellut ruotsalaistoverilta tuntemuksia kevään jääkiekkofinaalista. Hän paljastui kuitenkin ymmärtäväiseksi, sillä olihan hänellä sukujuuret puolittain Suomessa. Jalkapallojutuista sen sijaan oli parempi pysyä vaiti – ah, ikävät muistot kalvavat yhä!

Päivän ohjelmalistausta katsoessa alkoi ihan kihelmöidä vatsanpohjaa, sillä luvassa oli monia mielenkiintoisia puolen tunnin esityksiä. Kierros ei kuitenkaan lähtenyt kovin vahvasti liikkeelle, sillä Battlefield 3 -pisteellä päästiin pelattavana oli moninpelibeeta, johon olin totta kai ottanut tuntumaa jo kotisohvalta käsin. Siinä sivussa pääsi sentään vähän jututtamaan pelin suunnittelijakaartiin kuuluvaa Gustav Hallingia. Hän kertoi muun muassa beetan sisällön olevan vanhimmillaan kahden kuukauden takaa ja lupasi, että moninpelikentät vastaavat konsoleilla niin ajoneuvomääriltään kuin kooltaankin PC-veljiään.

Deus Ex: Human Revolutionia esitteli puolestaan Eidos Montrealin mukavanoloinen yhteisövastaava. Lyhyehkön esittelyn jälkeen keskustelu ajautui yleiseksi jutusteluksi peleistä ja niihin liittyvistä, kunnes oli vuoro siirtyä Capcomin hoiviin. Suora loikkaus ilman kummempia pohjustuksia Resident Evil: Operation Raccoon Cityn yhteistyötilaan oli hieman hämmentävä. Samassa, kivan punaisella valaistuksella koristellussa huoneessa pääsi ottamaan tuntumaa myös Dragon's Dogmaan. Omat lohikäärmeseikkailuni jäivät kuitenkin lyhyeen, kun testiyksikkö kaatui saman tien koskettuani ohjaimeen.

Päivän loppuesitykset tarjosivatkin makeaa mahan täydeltä. Niin Tomb Raider kuin Hitmankin onnistuivat vakuuttamaan. Jostain syystä tajusin vasta kotona surffaillessani, että Lara Croftin uusinta seikkailua demosi itsekin joskus neiti Croftiksi pukeutunut Meagan Marie. IO Interactiven parivaljakko taasen nauratti yleisöä onnistuneesti Hitman-demollaan. Assassin's Creedin kanssa ilmenneiden ongelmien vuoksi ei päästy nauttimaan kahdesta salamurhasetistä putkeen, vaan jouduttiin siirtymäänsuoraan Ghost Recon: Future Soldierin pariin. Huvittavasti rakennuksessa järjestettiin samanaikaisesti hääjuhlat, joiden ohi jouduimme sniikkaamaan juuri seremonian aikana.

Päivän henkilökohtaisia kohokohtia oli kuitenkin Halo Combat Evolved Anniversaryn huoneeseen saapuminen. Pidimme sopivasti taukoa ennen kyseistä show'ta, joten otimme tilanteesta vaarin ja ujuttauduimme pisteelle hieman etuajoissa. Olin jo aikaisemmin pistänyt merkille, että paikalla liikkuu tutunoloinen naishenkilö 343 Industries -paita päällään. Esittäytymisten jälkeen kävikin selväksi, että kyseessä oli Jessica Shea eli bsangel. Uskaltauduin lopulta hämmentämään kanssavieraita ja vakuuttamaan esittelijää kertomalla Halo-taustastani. Knoppitietona osasin jopa mainita Jessican entisen blogin nimen, vaikka en sitä koskaan varsinaisesti lukenutkaan. Se nyt vain kuuluu tietää! Hän jopa hieman innostui kuullessaan KonsoliFINin aikaisemmista Halo-viikoista ja haavesuunnitelmistani Combat Evolvedin kymmenvuotisjuhlalle.

Sattumoisin paikalla oli samanaikaisesti Peter B. Cooper. Supernäköni ansiosta onnistuin tavaamaan hänen nimikyltistään osoitteen OperationChastity.com ja osasin yhdistää sen Halon fanileffaprojektiin, mikä näytti yllättävän hänet. Kyseessä on joka tapauksessa mies, joka omistaa ajettavan warthogin. Lisäksi hänen autotallinsa on täynnä muuta kuvauksiin liittyvää rekvisiittaa, kuten rynnäkkö- ja taistelukiväärikopioita sekä avaruusjääkäripanssareita.

Itse Anniversary-esittely koostui lyhyestä kampanjademosta ja yhdestä moninpelimatsista, jossa onnistuin dominoimaan totaalisesti perin tutuissa Beaver Creekin maisemissa. Harmillisesti olimme viimeisiä paikalle sattuneita ryhmiä, joten krääsävarastot olivat käymässä vähiin, eikä mukaan tarttunut sopivankokoista Halo-hupparia. Kävin käsiksi toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon eli spartalaisfiguureihin.

Anniversaryn jälkeen jäljellä oli enää Batman: Arkham City, jota esitteli Kööpenhaminasta tuttu Sarah Wellock yhdessä animaattori Adam Vincentin kanssa. Kaverukset ottivat liitelykilpailun Gothamin halki vierekkäisillä näytöillä ja siirtyivät sitten haastemoodin pariin. Kissanainen näytti pysäyttämättömältä mukilointimasiinalta Wellockin käsittelyssä, eikä Vincentin lepakkomiehestä ollut minkään sortin vastusta.

Sitten olikin aika antaa ohjaimet vieraiden käsiin. Myös meidän kilpailuviettiimme vedottiin lupaamalla luksuspalkintoa parhaan pistesaldon nakuttajalle: erityinen Batman: Arkham City -paketti oheiskrääsän ja Rocksteadyn porukan nimikirjoitusten kera. Oma vetoni ei aivan putkeen mennyt, sillä otin turhaan hittiä useaan otteeseen. Loppua kohti onnistuin petraamaan. Adamin selostus ja hehkutus vieressä ei auttanut lieventämään paineita. Pettymys oli kuitenkin karvas kuin karvalukki, kun lopullinen pistepotti jäi vain 16600 pojoon eli 60 pisteen päähän parhaasta tuloksesta. Voihan naapurin setä. Noh, jotain lohdutuspalkintoa pitäisi sentään olla luvassa.

Hetken käsieni tärinää rauhoiteltuani ja pettymyksen nieltyäni päätin siirtää keskustelun positiivisempaan suuntaan. Minun mielestäni pelistä kun tekisi huomattavasti paremman, jos Mr Freezen ääninäyttelijänä olisi Arnold Schwarzenegger. Adam oli hieman samoilla linjoilla ja paljasti heittelevänsä toisinaan peliä esitellessään parhaita laineja Batman & Robinista. Juuri kun Adam oli pääsemässä kertomaan lempilainaustaan leffasta, tunsin pakottavan tarpeen huutaa ”What killed the dinosaurs? The Ice Age!” Luojan kiitos kyseessä oli myös Adamin mieluisin repliikki. Vakuuttava Arnold-imitaationi kylvi myös siemenet jollekin paljon eeppisemmälle ja nolommalle kohtaamiselle.

Sarah Wellock on muuten yksi energisimmistä näkemistäni peliesittelijöistä. On vaikea olla innostumasta pelistä, kun toinen suorastaan hyppii, pomppii ja huutaa mätkiessään vastustajia turpaan. Hänellä oli allaan pitkä esittelyputki ja satuimme saapumaan sessioon viimeisenä ryhmänä, joten naisen ääni alkoi olla jo heikoilla kantimilla. Se ei kuitenkaan loppujen lopuksi menoa haitannut.

Kun päivän peliesitykset oli vedetty pakettiin, ehdin jälleen käymään istahtamassa hetkeksi hotellihuoneessani. Parin tunnin tauko vierähti jälleen massiivista muistiinpanopostausta kirjoitellessa.

You're not putting me to the cooler

Lauantai-illan ohjelmaan oli merkitty yksinkertaisesti ”pelejä, juomaa ja ruokaa kilpailujen kera”. Show aloitettiin Kinect Sports Season 2 -sessioilla, jonka alusti Raren kaksikko Brent ”Big Fun” Poynton ja Gregg ”The Missile” Mayles. Koko konkkaronkkaa kannustettiin osallistumaan, kun samaan tilaan kokoontunut porukka jaettiin kahtia Party Mode -pelitilaa varten. Luvassa oli eeppisiä koitoksia golfissa, dartsissa, tenniksessä, laskettelussa ja baseballissa. Jostain syystä amerikkalaista jalkapalloa vieroksuttiin, eikä sen piiristä poimittu yhtäkään minipeliä illan aikana.

Taisteluparit valittiin tiimeistä yksitellen, eivätkä ainoastaan vieraat päässeet nola... näyttämään taitojaan, vaan myös isännät ja kehittäjien edustajat ottivat osaa koitoksiin. Minipelit eivät kummempia johdatuksia kaivanneet, vaan lähes kaikki pelaajat pääsivät niihin välittömästi sisään. Eeppisimmät koitokset koettiin, kun kaksi pelaajaa kilpaili vastakkain vaikkapa slalomissa tai tenniksessä. Jälkimmäisessä pystyy jopa kyseenalaistamaan tuomion nostamalla molemmat kädet pystyyn.

Pienen väijymisen jälkeen uskaltauduin päästämään sisäisen Kalle Palanderini irti lasketteluhaasteen merkeissä. Muna-asentoni oli kuitenkin mitä ilmeisimmin liian syväkyykky Kinectin erottelukyvylle, sillä hahmon ohjaaminen sivuttaissuunnassa osoittautui tuskallisen vaikeaksi. Jouduin nöyrtymään parilla sekunnilla ja kaaduin maahan polvilleni, kasvot käsiini peittäen. Luojan kiitos onnistuimme kuitenkin voittamaan haasteen epäonnistumisestani huolimatta. Palkinnoksi saimme hopeiset mitalit, joita koristaa kaiverrus ”I'm a Kinect Sports Season 2 Allstar”. Kultaisen kaulakoristeen saattoi saada omakseen illan mittaan, jos onnistui pieksemään jommankumman Raren edustajista omassa pelissään. Aivan täyttä arpapeliä uusi Kinect Sports ei näyttänyt olevan, sillä sen verran vakuuttavasti kaverit nakuttivat 180 pisteen settejä Dartsissa.

Illan kilvoittelut eivät rajoittuneet kuitenkaan tähän. Seuraavaksi palattiin päivemmällä koottuihin ryhmiin ja ryhdyttiin kilpailemaan joukkueiden kesken neljässä pelissä: Dance Central, Halo Anniversary, Forza Motorsport 4 ja Kinect Sports Season 2.

Tässä vaiheessa monet olivat jo nauttineet sen verran alkoholia, ettei edes yleisön edessä villisti tanssahteleminen tuottanut ongelmia henkisesti. Itse pysyttelin lähinnä limsalinjalla, mutta yritin vakuutella kavereille, että olen poikkeuksellinen suomalainen: en tarvitse itseni nolaamiseen alkoholia. Todistin tämän käytännössä jälleen, kun Dance Central -skabassa kaivattiin kolmatta tanssijaa. Haastoin hollantilaisen vastustajan tiukkaan koitokseen Lady Gagan Born This Wayn merkeissä. Ja mikäs siinä tanssiessa, sillä voitin taistelun ylivoimaisesti. Ruotsalainen ystävämme väläytteli laajaa suomen kielen sanastoaan ”Hakkaa päälle, poika” -kannustushuudoilla. Harmillisesti tiimin kaksi muuta tanssijaa eivät olleet yhtä voitokkaita, joten ensimmäisestä matsista saimme tappion tilillemme.

Toinen ottelu käytiin ehkä vähän enemmän minulle ominaisella areenalla, nimittäin Halo Anniversaryssa. Olin jo aikaisemmin ehtinyt ottamaan lisätuntumaa ja väläyttämään SUPER taitojani muun muassa vetämällä matsin voittotapon noscopena. Tämä vakuutti myös erään naisihmisen, joka luuli olevansa illan kovin Halottaja. Pyh. Turnausottelussa en lähtenyt säästelemään, sillä tiesin, että parhaille tappajille olisi luvassa jälleen palkintoja. Lopputuloksena olikin illan paras potti eli 22 tappoa. Ja kaksi kuolemaa. Ehkä selvin päin pelaamisesta oli myös vähän etua. Joka tapauksessa myöhemmin samana iltana pokkasin vaivannäöstä warthog-leluauton, jee! Ja voittokin tuli tuosta matsista!

Forza Motorsport 4 -sessioita varten huoneen kulmaan oli pystytetty mahtipontinen kolmen näytön ja konsolin setti tuoleineen päivineen. Ajamaan ei kuitenkaan päästy varsinaisella ratilla, vaan käytössä oli upouusi Speed Wheel -ohjain. Tiimiämme edustamaan valittiin jälleen kolme urheaa ajuria. Ajokortittomana ihmishylkiönä päätin jättää kurvailemisen muille, ja tsekkiläinen vahvistuksemme näyttikin taitonsa kellottamalla pohja-ajan.

Kinect Sportsin pariin palattuamme lajeiksi valikoituivat Darts ja Tennis. Kummassakin tuli kuitenkin kuonoon jostain kumman syystä. Hollantilainen toverimme näytti jo aikaisemmin hallinneensa dartsin salat, mutta hän pääsi viskomisvuoroon vasta toisena, mikä koitui lopulta tappioksi. Pelissä kun ensimmäisenä pistetavoitteeseen päässyt luonnollisesti voittaa. Tai sitten alkoholilla oli osuutta asiaan. Harmillisesti kaksi voittoa ei riittänyt huikeaan finaaliin pääsemiseen. Päätin hukuttaa suruni pelaamalla lisää Haloa ja vilkuilemalla sivusta toisten edesottamuksia.

Kilpailuosioiden jälkeen ilta koostui satunnaisesta pelailusta ja jutustelusta. Dance Central -pisteellä järjestettiin vielä tanssitaisteluita, joissa parin voittajalle lyötiin aina Insert Coin Clothingin valmistama t-paita käteen. Kyseessähän on ehkä videopeliaiheisille paidoille epätyypillisen tyylikkäästi suunniteltuja vaatekappaleita. Näistä esimerkistä käy tervetuliaiskassiin kuulunut Xbox Community Network -huppari. Kerran koitin onneani, mutta vastaan asettunut ranskalainen huijasi ilmiselvästi olemalla komeampi.

Ilta sai kummallisen käänteen, kun Rocksteadyn esittelijäpariskunta tarttui mikrofoniin ja lupasi jakaa pahvisen Batman-ständin parhaalle Arnold-imitaattorille. Yksi brittiläinen uskaltautui ilmoittautumaan mukaan kisaan, ja kun muita ehdokkaita ei löytynyt, jouduin minä vastaamaan haasteeseen Adamin pyynnöstä. Mikki kiersi välillämme ja lauoimme vuorotellen ilmoille klassisia repliikkejä, kuten ”A freeze is coming to Gotham”, ”Get to the Chopper!” ja ”Let off some steam, Bennett”, asiaankuuluvalla asenteella esitettynä totta kai. Huvittavasti minulla ei ollut minkäänlaista toivoa pahvikoristeen kuljettamisesta koti-Suomeen, joten ehkä oli vain reilua, että vastustaja tuomittiin kisan voittajaksi. Ainakin Rocksteadyn kavereilla oli hauskaa, ja miksei meilläkin!

Toinen mielenkiintoinen käänne seurasi myöhemmin perässä. Hääjuhlat olivat nimittäin päättyneet, ja muutamat vieraat sattuivat löytämään tiensä pelibileiden puolelle. Eräskin pariskunta rupesi tanssimaan suorastaan huolestuttavan innokkaasti Dance Central 2:ssa, kun taas toinen otti tennismatsia Kinect Sportsissa. Totaalisen kummalliseksi touhu meni, kun humalainen morsiusneito halusi välttämättä väläytellä liikkeitään Dance Centralin merkeissä. Seurasin tovin touhua sivusta, mutta totesin pian jo suurimman osan häipyneen joko koteihinsa tai hotellihuoneisiinsa toipumaan. Kävin jättämässä jäähyväisiä tovereille ja suuntasin itsekin huoneeseeni yhdessä parin muun juhlijan kanssa.

Myrskyn jälkeen

Aamulla useiden tuntien yöunien jälkeen aamiaispöydässä näkyi paljon väsyneitä kasvoja. Ruokailun ohessa kerrattiin vielä edellisillan tapahtumia ja kokemuksia. Brittejä tuntuivat huvittavan jostain kumman syystä suomalaisten perunalastujen ”megapussit”. Kummallisia nuo englantilaiset.

Aamupalan jälkeen jäimme kukin odottelemaan kyytejämme lentokentälle. Tajuntaan alkoi pikku hiljaa hiipiä ajatus arkeen palaamisesta. Jännittävän riehakkaan viikonlopun jälkeen opiskelu- ja työtehtävät kuulostivat kovin kaukaisilta. Ja kuten aina vastaavissa tapauksissa, suuri osa varsinaisesta työstä eli kirjoittaminen ja artikkelien koostaminen olivat vielä edessä. Nyt se on sentään takana. Huh.