Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Ohut, ohuempi, Revolution *Päivitetty*

New York Times –lehden haastattelussa Nintendon Amerikan osaston varatoimitusjohtaja Perrin Kaplan on paljastanut mielenkiintoisia yksityiskohtia Revolutionista. Hänen mukaan laite ei ole kuution muotoinen kuten GameCube, vaan se toimii kyljellään PlayStation 2:n ja Xboxin tapaan. Uuden konsolin kerrotaan olevan myös todella ohut, vain kolmen päällekkäin asetetun DVD-kotelon korkuinen.

Medianaan Revolution käyttää tavallisia DVD-levyjä. Toistaiseksi Nintendon suunnalta ei kuitenkaan osattu sanoa, tukeeko konsoli elokuvatoistoa. Samalla vahvistettiin pari jo ennalta odotettua faktaa: Revolution toimii langattomilla ohjaimilla ja laite tukee HD-resoluutioita. Lisäksi konsolilla voi pelata verkkopelejä Internetin välityksellä.

Päivitys:

Nintendo on korjannut lehdistötiedotteessaan New York Times –lehdessä esiintyneen virheellisen väittämän, jonka mukaan Revolution pyörittäisi DVD-levyjä. Nintendon oma tiedote kertoo, että Revolutionissa toimivat sekä GameCuben 8 cm:n levyt että omat 12 cm:n optiset levyt. Samalla tiedote paljastaa, että seuraavan sukupolven konsolista kerrotaan lisää tulevina kuukausina, ja itse Revolution ilmestyy vuonna 2006.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi