Uutinen

Mile High Pinball –kotisivut avattu

Nokia on avannut Mile High Pinball –flipperipelille kotisivut. Sivuilta löytyy muun muassa kuvia ja videoita ensi lokakuussa ilmestyvästä tuotoksesta. Lähitulevaisuudessa pelistä pitäisi ilmestyä myös demo, jonka voi ladata erikseen ostettavalle MMC-kortille bluetoothin tai kortinlukijan avulla.

Mile High Pinballin kotisivuilla pääsee käymään alla olevan lähdelinkin kautta.

Kanis
Uutinen

Xbox Live palkitaan Emmyllä

Microsoftin Xbox Live -verkkopelipalvelu on nimetty yhdeksi teknologia-Emmyn saajaksi. Palkinto myönnetään konsolien moninpeliteknologian edistämisestä. Konsolipelaajille muita tuttuja nimiä palkittujen joukossa ovat myös polygoniajan konsoleihin vahvasti vaikuttanut Sonyn PlayStation 1 sekä 8-bittiseen aikaan leimansa lyönyt Atari 2600.

Palkinnot jaetaan 29. päivä syyskuuta Bristol-Myers Squibbin tiloissa New Jerseyn Princetonissa.

Hakkiz
Uutinen

Xbox 360:n verkkopalvelun eurohinnoittelu selville

Microsoft on julkistanut Xbox 360 -pelikonsolinsa verkkopalvelun eurohinnoittelun. Kuukauden Gold-tason jäsenyys maksaa 6,99 euroa, kolmen kuukauden 19,99 euroa ja vuoden 59,99 euroa.

Jokainen Xbox 360 -konsolin ostaja saa pelioikeuksiltaan rajatun, ilmaisen Silver-tason jäsenyyden. Palvelun käyttöönotto vaatii laajakaistayhteyden sekä kiintolevyn tai muistikortin.

Hakkiz
Arvostelu

Area 51

Midwayn salaliittospektaakkeli on liiaksikin kallellaan Hollywoodiin.
Hakkiz
Uutinen

Tarkennusta PES5:n verkkopeliin

Konami on katsonut aiheelliseksi hiukan tarkentaa tietoja lokakuun lopulla PlayStation 2:lle, Xboxille ja PC:lle julkaistavan Pro Evolution Soccer 5:n verkkopeliominaisuuksista.

Kaikki versiot tukevat verkossa 1-4 pelaajaa ja kokenut pallottelija voi halutessaan ottaa matsia kahta vastaan. Yksittäisten otteluiden lisäksi verkkoon voi perustaa myös kokonaisen liigan taitojen mittaamiseksi kavereiden kesken.

Oliver
Uutinen

NHL 06:n uudet säännöt

Saukkosen ja Jutilan selostama NHL 06 ilmestyy kauppoihin torstaina *) ja samalla EA on julkaissut pelistä pari videota, jotka esittelevät lokakuussa käynnistyvän NHL-kauden uusia sääntöjä. Videot voit ladata oheisista linkeistä.

Oliver
Uutinen

Sony vaihtaa slim-Pleikkareiden virtalähteitä

Sony on päättänyt vaihtaa joidenkin slim-mallisten PlayStation 2 -konsoleiden ulkoiset virtalähteet ylikuumenemisvaaran vuoksi.

Vialliset virtalähteet on merkitty tuotekoodilla HP-ATH048H03 ja ne on valmistettu elo- ja joulukuun välisenä aikana vuonna 2004. Niitä on toimitettu mustien slim-konsoleiden kanssa, joiden mallinumero on SCPH70002, 70003 tai 70004. Kyseisiä konsoleita on saattanut olla myynnissä myös tämän jälkeen.

Oliver
Uutinen

Mario juhlii 20-vuotispäiväänsä

Päivälleen 20 vuotta sitten Japanissa julkaistiin Super Mario Bros, jolloin syntyi kenties suurin videopeli-ikoni kautta aikain: Mario. Amerikan Nintendon vanhalta vuokraisännältä Mario Segalilta nimensä saanut putkimies tosin esiintyi jo vuonna 1980 Donkey Kongissa nimellä Jumpman hieman eri vaatetuksella.

Sittemmin tämä Nintendon maskotti on tähdittänyt pelejä laidasta laitaan ja tuoreimpana aluevaltauksena hän snoukkaa SSX: On Tourin GameCube-versiossa.

Paavo Niskala
Uutinen

Pelejä UMD-leffojen lisämateriaaliksi

Sony on keksinyt uuden kikan floppileffojen UMD-versioiden markkinointiin.

Marraskuussa julkaistaan Pohjois-Amerikassa 130 miljoonan dollarin budjetilla valmistettu scifi-leffa Stealth, joka kesän aikana tuotti teattereissa vaatimattomat 31 miljoonaa. UMD-version vetovoimaa on kuitenkin lisäämässä Wipeout Pure: Stealth Edition, joka sisältää normaalin Puren kolme ensimmäistä tasoa. Mukana on myös erityinen Stealth-rata, jossa pelaaja voi kisata elokuvasta tutulla tulevaisuuden hävittäjällä. Lisäksi levy sisältää 2.0-ohjelmistopäivityksen.

Oliver
Uutinen

Eloa PGR3:n kaupunkeihin

Project Gotham Racing 3:n parissa kovaa tahtia työskentelevän Bizarren tuoreimmassa Weekly Updatessa on nähtävillä mielenkiintoinen testikuva, jossa Bizarren mukaan on esillä 35 000 ihmisen yleisömassa. Pelissä jokaisessa mutkassa ihan vastaavia massoja ei nähdä, mutta tuhansia katsojia voi hyvinkin olla seuraamassa katukisoja.

Muutenkin kaupunkien pitäisi olla paljon aikaisempaa eloisampia, sillä kaikille hahmoille on luotu motion capturen avulla aidot liikkeet. Muita tunnelmaa luovia elementtejä on luvassa esimerkiksi siviililiikenteen muodossa.

Paavo Niskala
Uutinen

Microsoft panostaa Xbox 360:n suojaukseen

Xbox 360:n suojaus on Xbox-teknologiaryhmän Chris Satchellin mukaan vaikea murtaa. BBC Newsille puhunut Satchell väittää Xbox 360:n suojauksien sijaitsevan rautatasolla ja joidenkin suojauskerrosten olevan täysin uusia tuttavuuksia hakkereille.

”Yksi syy erikoisvalmisteisen raudan valitsemiseen oli sen mahdollistama rautatasolle rakennettu suojaus”, Satchell selitti Xbox 360:n hermokeskuksen suunnitteluratkaisua.

Hakkiz
Uutinen

SSX On Tourin soundtrack julki

Electronic Arts on paljastanut tulevan SSX On Tourin 41 kipaleen soundtrackin. Viileän lautailun taustalla kuullaan kiinnostava sekoitus musiikkia metallista hip-hoppiin. Ainakin Iron Maiden, The Hives ja Scorpions ovat varmasti monille tuttuja nimiä.

Tarkemman listan oletettavasti 27.10 Xboxille, Gamecubelle, PS2:lle ja PSP:lle ilmestyvän On Tourin biiseistä voi nähdä keskustelualueelta tai lähdelinkin takaa.

Paavo Niskala
Arvostelu

Pariah

Niin keskinkertainen, ettei sanotuksi saa.
Hakkiz
Uutinen

Video Tony Hawkin Wastelandista

Activision on julkaissut Tony Hawk's American Wastelandista pienen videon, jossa pääsuunnittelija Alan Flores kertoo hiukan pelin uusista ominaisuuksista, kuten pitkistä temppuketjuista kaupungin halki. Tony Hawk's American Wasteland julkaistaan nykykonsoleille lokakuun lopulla ja jossain vaiheessa myös Xbox 360:lle.

Oliver
Uutinen

DS:n Animal Crossing Eurooppaan ensi vuoden alussa

GameCubella kulttipelin maineen saanut Animal Crossing saa jatkoa näillä näkymin 5. joulukuuta Amerikassa, kun Wild World -lisänimellä varustettu jatko-osa ilmestyy DS:lle. Eurooppaan pelin uskotaan saapuvan ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Wild World tukee Wi-Fin avulla moninpeliä, joten pelaajat voivat ainakin keskustella ja vaihdella tavaroita keskenään.

Paavo Niskala
Uutinen

Videokuvaa DOA4:n taisteluareenoista

GameSpot on julkaissut videon taistelupeli Dead or Alive 4:n päävalikon taustalla pyörivistä areenoista. Lähes kolmiminuuttisen videon voi ladata joko korkearesoluutioisena GameSpotin sivuilta (172 Mt, 720p, 60 fps) tai pakattuna KonsoliFINin mediaserveriltä (71 Mt, 856 x 480, 30 fps).

Team Ninjan Xbox 360:lle kehittämän Dead or Alive 4:n on tarkoitus viedä DOA-sarjaa eteenpäin monilla eri saroilla.

Hakkiz
Uutinen

Tiedonmurusia PlayStation 3:sta

Amerikkalainen PSM-pleikkarilehti on saanut tietoonsa joitakin uusia yksityiskohtia PlayStation 3:sta ja sille saapuvista peleistä. PS3:n esittely ensi viikon Tokyo Game Showssa tapahtuu vielä matalalla profiililla, mutta tammikuussa Las Vegasin Consumer Electronics Showssa PlayStation 3 tulee olemaan voimakkaasti esillä. Konsolin luvataan edelleen olevan maailmanlaajuisesti kaupoissa ennen ensi kesää.

Oliver
Uutinen

Pikselitypyjä taas Playboyn sivuille

Playboyn viime vuoden lokakuun numerossa esiteltiin peleistä tuttuja naishahmoja, kuten BloodRayne ja Nina Williams, hiukan normaalia sensuellimmassa valossa. Lehti oli ilmeinen menestys, sillä tänä vuonna tempaus otetaan uusiksi.

Tällä kertaa sulojaan esittelevät cheerleader Jacqui Midwayn Blitz: The League -jenkkifutispelistä, etsivä Carla Valenti Atarin etukäteen kehuja keränneestä Fahrenheit-murhamysteeristä, sekä reporteri Alexa VU Gamesin 50 Cent: Bulletproof -pelistä.

Oliver
Uutinen

THQ tukemaan Revolutionia

IGN:n edustajan tapaama THQ-pelitalon toimitusjohtaja Brian Farrell paljasti, että mm. WWE-painipeleistä tunnettu THQ kehittää pelejä Nintendon Revolutionille. Vaitiolosopimuksen sitomana hän ei voinut kertoa kehitystyökaluista tai muusta raudasta sen tarkemmin. Mies kuitenkin vihjaisi "Nintendon olevan heräämässä".

Aikaisemmin tukensa ovat ilmoittaneet mm. Bandai, Konami ja Square Enix.

Paavo Niskala
Uutinen

PSP:n GTA valtasi verkon

Rockstar on vihdoinkin saanut sisältöä lokakuussa PSP:lle julkaistavan Grand Theft Auto: Liberty City Stories -pelin kotisivuille. Lähdelinkin takaa täysi-ikäiset pelaajat pääsevät tutustumaan muun muassa traileri-videoon ja uusiin pelikuviin. Perinteiseen GTA-tyyliin peliä markkinoidaan myös lukuisten muiden saittien kautta, joiden osoitteet löydät keskustelulinkin takaa.
Oliver
Uutinen

Valitse Xbox 360:llä toimivat Xbox-pelit

1UP-sivusto on järjestänyt äänestyksen Xbox 360:llä toimivista Xbox-peleistä. Äänestyksessä pelaajat valitsevat 80 nimikkeen joukosta 10 mielestänsä Xbox-peliä, joita he haluaisivat pelata Microsoftin seuraavan sukupolven konsolilla heti laitteen ostettuaan.
Hakkiz
Uutinen

Tuoreita kuvia The Outfitistä

Relic Entertainmentin ja THQ:n The Outfit -toimintapelistä on ilmestynyt yhdeksän uutta kuvaa. Xbox 360:lle jouluksi ilmestyvä kolmannen persoonan peli on rämäpäinen ja joiltain osin jopa pähkähullu kuvaus toisen maailmansodan taisteluista. The Outfitissä pelaaja johtaa valitsemallaan hahmolla pientä ryhmää syvälle natsirintamien taakse suorittaen erilaisia tehtäviä.

Yksinpelin ohella mukana on myös moninpeli, joka tukee Liveä ja jaettua ruutua. Moninpeli sisältää tukun erilaisia moninpelimuotoja, muun muassa co-opin.

Hakkiz
Uutinen

Super Monkey Ball vyöryy DS:lle

Japanilaisen Famitsu-lehden viimeisin numero paljastaa, että Segan suosittu Super Monkey Ball -pelisarja saa oman versionsa Nintendo DS:lle. Peli on tällä hetkellä 60 prosenttisesti valmis, ja se sisältää edeltäjiensä tapaan pääseikkailun sekä minipelejä.

Pääpeliin on mahdutettu yli sata tasoa, joista osa on uusia ja osa vanhoja. Suurinta osaa pelistä ohjataan kosketusnäytön avulla, mutta esimerkiksi minipeleistä Monkey Hockeyta ja Monkey Racea pelataan digitaalisella ristiohjaimella.

Kanis
Uutinen

GameSpy-teknologiaa PSP:lle

Useissa PC:n ja PS2:n verkkopeleissä käytetty GameSpyn moninpeliteknologia on jatkossa myös PSP-pelien kehittäjien ulottuvilla. GameSpy uskoo verkkopeliominaisuuksien lisääntyvän PSP:llä, kun kehittäjät pääsevät käyttämään jo ennestään tuttua teknologiaa.

Saman teknologian käyttö eri alustoilla mahdollistaa GameSpyn mukaan myös saman pelin pelaamisen verkossa eri alustoilla. Voisit siis pelata verkkopeliä kotona PS2:lla ja jatkaa samaa peliä vaikka nettikahvilassa PSP:llä.

Oliver
Uutinen

Juiced tihkuu myös PSP:lle

Acclaimin konkurssin ja muiden viivästysten jälkeen kesällä vihdoinkin PS2:lle ja Xboxille julkaistu Juiced-tuningkaahailu käännetään myös PSP-muotoon. THQ:n mukaan Juiced: Eliminator julkaistaan ensi kesänä ja kehityksestä vastaa alkuperäisenkin pelin kehittänyt brittiläinen Juice Games. Mukaan on luvassa uuden alustan suomia ominaisuuksia, kuten langaton moninpeli, sekä uusia autoja, ratoja, osia, hahmoja jne.
Oliver
Uutinen

Kuvia seuraavan sukupolven Sonicista

Sega on julkaissut ensimmäiset kuvat uudesta Sonic The Hedgehog -pelistä, joka on tarkoitus julkaista ensi vuonna PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle juhlistamaan suosikkihahmon 15-vuotispäiviä. Taiteen, fysiikan ja pelisuunnittelun innovatiivisella yhdistelmällä on tarkoitus viedä vauhdintunne tasolle, jota ei videopeleissä ole aikaisemmin koettu. Pelin kehitystä on valvoo sarjan luoja Yuji Naka.
Oliver
Uutinen

Ubisoft tuo Sonyn pelejä Eurooppaan

Sekavaan pelimaailmaan tuo lisänsä sopimus, jonka mukaan Ubisoft julkaisee useita Sony Online Entertainmentin pelejä PAL-alueilla ja Aasiassa. Kaksi ensimmäistä sopimuksen alaista peliä ovat GripShift ja Frantix PSP:lle. Yhteistä molemmille peleille ovat puzzle-vaikutteet, joita GripShift yhdistää kaahailuun ja Frantix surrealistiseen 3D-seikkailuun. Molempia pelejä on lupa odotella joulumarkkinoille kohtalaisen edulliseen hintaan.
Oliver
Uutinen

Xbox 360:n Live ei vaadi luottokorttia

Microsoftin antamasta tiedotteesta paljastuu, että seuraavan sukupolven Xbox Live ei vaadi luottokorttia laisinkaan. Silver-tason palvelu on tarjolla kaikille XB360-konsolin, laajakaistayhteyden ja muistikortin tai kiintolevyn omistaville.

Gold-tason palvelun voi tilata suoraan Xbox Dashboardin kautta luottokortilla tai ostamalla yhden, kolmen tai 12 kuukauden tilauskortin kaupasta. Kuukauden tilaus maksaa Pohjois-Amerikassa 7.99$, kolmen kuukauden 19.99$ ja 12 kuukauden 49.99$.

Paavo Niskala
Uutinen

Microsoft pitää Xbox 360 -pelien hinnat kurissa?

Seuraavan sukupolven videopelien hintataso on puhuttanut jo pitkään. Paisuvien kehityskustannusten on pelätty pakottavan pelien vähittäismyyntihinnat kasvuun. Microsoftin julkaisema lehdistötiedote kielii kuitenkin muuta; tiedotteen mukaan Perfect Dark Zero, yksi Xbox 360:n odotetuimmista peleistä, maksaisi Pohjois-Amerikassa vajaat 50 dollaria. Hinta on tismalleen sama kuin normaalihintaisilla Xbox-peleillä kyseisellä markkina-alueella.
Hakkiz
Uutinen

Tutkimus: DVD:lle nelinkertaisesti tietoa

VTT:n tutkijan Kari J. Katajan väitöskirjan mukaan DVD-levyjen kapasiteetti on mahdollista nelinkertaistaa epälineaarisen materiaalikerroksen avulla. Levyn valmistuksen aikana lisättävä kerros luo optisen lähikentän levyn sisälle, minkä ansiosta olemassa oleva DVD-optiikka voi lukea ja kirjoittaa jopa neljä kertaa normaalia pienempiä merkkejä.

Muiden muassa TDK ja Samsung aikovat kaupallistaa tekniikan lähivuosina.

Hakkiz