OutRun kurvaili Live Arcadeen
Online Arcade tarjoilee tuttua OutRun-fiilistelyä kuuden pelaajan verkkopelillä höystettynä.
Peli saapuu myös PlayStation Storeen torstaina.
Wiin tasapainolaudalla skeittailu kuulosti ajatuksena niin toimivalta, että jopa tällaisen kolmekymppisen satunnaispelaajan oli Skate Itiin langettava. Onneksi näin, sillä pelistä kuoriutui lopulta yksi parhaista pelaamistani peleistä vähän aikaan.
Varhaiskeväisenä iltapäivänä KonsoliFINin tutkapari TT-2k ja Paavi kävivät vierailemassa Frozenbyten toimistolla tarkoituksenaan haastatella PlayStation 3:lle ilmestyvän Trine-pelin kehitystiimin jannuja.
ScrewAttack uutisoi sivuillaan tukullisesta huhuttuja Assassin's Creed II -yksityiskohtia, jotka perustuvat ilmeisesti tuoreimman GameInformer-lehden kansijuttuun.
Tietojen mukaan jatko-osa todellakin sijoittuu 1400-luvun lopun Italiaan. Pelaajat saavat ohjattavakseen Ezio Auditore de Firenzen. Firenzeläisen herrasmiehen käytössä on uusia aseita sekä Da Vincin suunnittelemia härpäkkeitä.
Täytyy sanoa etten hirveästi pidä beatem up kaksinkamppailupeleistä, mutta voi kai tästä pari sanaa raapustaa kun tämä on tarkoitettu laajemmalle yleisölle. Tämän tyyppisissä peleissä on liikaa eri liikkeitä opeteltavana ja sitten kun kaikilla hahmoilla on eri liikkeet ja hahmoja on monta niin opeteltavaa tulee liikaa. Ei peli kuitenkaan pelkkää kaksinkamppailua ole, pelissä on seikkailumoodi, jonka pelasin kaksinpelinä läpi. Ihan kelpo viihdettä sekin. Verkkopeliä en kokeillut.